Maalari maalas hirsiä

(Kaupallinen yhteistyö: Virtasen maalitehdas)

Nyt on sitten talo saanut valkoisen pinnan pirtaansa – ihan muutamaa nurkkaa lukuunottamatta. Meillä oli viime viikonloppuna maalaustalkoot, joihin olimme pyytäneet mukaan muutaman ystäväperheen. Miehet maalasivat ja siirtelivät superpainavia rakennustelineitä aina seuraavalle maalittomalle seinälle, kun me naiset keskityimme sillä aikaa panostamaan lasten hyvinvointiin (eli vaihtamaan vaippoja bajamajassa, pitämään tenavat poissa kaikesta terävästä ja painavasta, syöttämään herkkuja väsyneisiin suihin, vaihtamaan rantaleikeissä kastuneita kenkiä ja vaatteita kuiviin..ja niin edelleen =).

Jo yksi kerros maalia sai ihmeitä aikaan: talo näyttää nyt hämäävästi siltä, että sisään voisi melkein kantaa kaikki huonekalut.

Valkoinen hirsitalo

 

Valkoinen hirsitalo

 

Valkoinen maali

Maali, jonka siis lopulta ulkopintaan valitsimme, on Virtasen maalitehtaan Neljän Öljyn Laatumaali, josta meillä ei ole aidosti muuta kuin hyvää sanottavaa. Mieheni löysi Paraisilla sijaitsevan sympaattisen maalitehtaan sivut eräänä iltana surffatessaan netissä etsimässä sopivaa maalia hirsipintaan. Sivuilla olleet ylistävät käyttäjäkokemukset neljää luonnonöljyä sisältävästä maalista saivat meidät innostumaan kovasti kyseisestä tuotteesta. Samoin maalikauppa, Orimattilan Tapetti ja Väri , josta maalit haimme, vannoi kyseisen maalin nimeen. Liike on päätynyt suosittelemaan ulkomaalaukseen miltei yksinomaan Virtasen maaleja.

Olin tilannut sävytyksen Virtasen perusvalkoiselle maalille jo edellisenä päivänä puhelimitse, joten talkoita edellisenä päivänä meidän ei tarvinnut kuin napata maalipurkit mukaamme.

 

kulmakuva

 

Virtasen maalitehdas

Miksi tämä maali sitten on niin hyvää? Jo ensivedoista lähtien se oli helposti levitettävää, ei valunut ja antoi peittävän pinnan jo ensimmäisellä malauskerralla. Virtasen maali sopii myös syysmaalaukseen, mikä sopi meille mainiosti, sillä sitä kestää maalata kylmemmissäkin lämpötiloissa. Ja kun maali on kerran saatu pintaan, vesisade ei enää haittaa (vesisateen aikana ei toki saa maalata). Halusimme hirsipintaan myös mahdollisimman hengittävän pinnan, jonka tämä öljymaali mahdollistaa.

Toivotaan vielä, että sävy on juuri se, jota toivoimme. Totuus selviää varmaankin vasta myöhemmin, sillä seuraavan ja viimeisen maalauskerran jätämme suosiolla talveen tai kevääseen – toivottavasti saadaan taas talkooporukka kokoon!

ps Virtasen sivuilta voi tilata ilmaisen näytepurkin haluamastasi maalisävystä!

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *