3 x charmantti huonekaluvanhus tekee kodin

Sateen rummuttaessa uutukaiseen peltikattoomme on kotoisaa kääriytyä vilttiin ja tuumailla hetki sisustuksellisia ajatuksia :). Katselen ympärilleni olohuoneessa, jossa kaikki on vielä jokseenkin keskeneräistä – niin kuin muissakin huoneissa. Pääteemana ja punaisena lankana talon kalustamisessa kulkee uuden ja vanhan tavaran sekoittaminen. Suvun vanhat huonekalut on nyt kannettu sisään, ja ne luovat ikään kuin rungon muulle sisustukselle. Kun nämä kauniit vanhukset ovat asettuneet paikoilleen, katsotaan, mitä uusia hankintoja niiden rinnalle tehdään.

Joskus aiemmin kirjoittelinkin jo hitusen perheemme vanhoista huonekaluista, etenkin äitini verhoilemista tuoleista. Talolle on nyt muuttanut myös useita muita suvun vanhoja kalusteita, joista rakkaimmat ovat asuneet kanssani vauvasta saakka.

Isoäitini oli musiikinopettaja, ja hänen vanha pianonsa on minulle ehkä kaikista rakkain. Mustan, uljaan 1900-luvun alusta olevan kapineen kanssa olen itsekin opetellut soittamaan. Lapsuuden harrastus on jatkunut aikuisikään saakka, ja soittelen edelleen pianoani aina kuin kerkiän. Norsunluupuisissa koskettimissa on samettinen tuntu, ja niiden soittaminen tuntuu terapeuttiselta lapsiperheen härdellin keskellä – pitäisi tehdä sitä useamminkin! Oli siis itsestään selvää, että piano sai arvoisensa paikan olohuoneen paraatipaikalta. Sen päälle sopii mainiosti kokoelma valokuvia ja muita kauniita pienesineitä, jotka vaihtelevat fiiliksen ja vuodenajan mukaan.

Toinen tärkeä vanha esine on jo lapsuuden kodissani lundioiden rinnalla asunut Alvar Aallon, ehkä 60-luvulla suunnittelema kirjoituspöytä, joka kätkee sisäänsä peilipöydän. Vaaleapuinen pöytä on edelleen niin kaunis, oikea malliesimerkki siitä, kuinka aikoinaan taidolla suunniteltu huonekalu kestää sukupolvelta toiselle. Minulla on ihania muistoja siitä, kuinka pikkutyttönä vetelin ensimmäiset huulipunat pitkin naamaa juuri tämän pöydän ääressä. Ja nyt pöytä muutti ensimmäistä kertaa minun kotiini. Toivotin sen tervetulleeksi kirjastohuoneeseemme, mihin se sopii mainiosti kirjahyllyn ja korituolin seuraan.

Kolmas suuri rakkauteni ovat 50-lukuiset kernituolit, jotka verhoiltiin sisustukseemme sopiviksi hieman folklore-henkisellä tummansinisellä kankaalla. Ne kuuluivat aikoinaan isoisovanhemmilleni, ja olivat heidän kodissaan viininpunaiset. Tuoleissa on supermukavaa istua, ja siksi ne asettuivat olohuoneeseen kakluunin viereen. Vanha konjakin värinen nahkarahi sopii niiden kaveriksi.

Mitä vanhat huonekalut sitten merkitsevät sisustuksessa? Minulle ne ovat kultaakin kalliimpia, ja saavat uudenkin talon tuntumaan heti kodilta. Jollain tavoin ne luovat turvallista fiilistä, koska ovat kuuluneet kotiini aina lapsuudesta saakka. On myös liikkuttavaa ajatella, että samoja pintoja ovat koskettaneet ja kuluttaneet myös sellaiset sukulaiseni, joita en koskaan ole edes tavannut. Vanhat tavarat luovat sisustukseen myös kaivattua kerroksellisuutta, enkä osaisi mitenkään kuvitella asuvani pelkästään kaupoista haettujen uusien huonekalujen keskellä. On siis suuri onni, että paljon vanhoja tavaroita on ylipäänsä tallella.

Onko teillä muilla tämänkaltaisia rakkaita, vanhoja esineitä, joita ilman koti ei tunnu kodilta?

Aurinkoa syysviikonloppuun <3

-Henna