Zombeja!

Viime viikko kului pitkälti työn merkeissä. Alkuviikko meni kuvausten järjestämisessä, lapset jaloissa ja sylissä, puhelin ja läppäri käden ulottuvilla. Torstaina alkoivat kuvaukset ja eilen perjantaina saimme viimeisen ruudun Apulannan Zombeja! –videosta kuvattua. Koska kuvaukset järjestettiin täällä Iitissä, oli luontevaa pistää lapset kahdeksi päiväksi Babuskan hoiviin ja minä toimin Tuukan apulaisohjaajana.

Enimmäisen päivän zombiemaskit tehtiin meillä kotona ja mietin vähän mitä lapset ajattelevat kotona pyörivistä hirviöistä. Tuukka halusi kuitenkin että tytöt näkevät että hirviöt tosiaan tehdään, eikä niitä oikeasti ole. Tytöt suhtautuivatkin Zombie-maskeihin täysin rennosti, eihän tämä muutenkaan ollut ensimmäinen kerta kun meillä on kotona kuvauksia. Helga vaikuttui maskeista sen verran että kun maskeeraajilta oli jäänyt putkilo mustaa meikkitahnaa salin pöydän alle, viimeisteli tyttö sillä myös itselleen näyttävän zombie-meikin.

Videosta tulee varmasti niin huikean kökkö kun zombievideosta pitääkin, ja Apulannan pojat, jälleen kerran, suoriutuvat videoesiintymisestään loistavasti.
Minä en ole koskaan ollut mikään Apulanta-fani, vaikka kovasti heidän musiikista pidänkin. Musiikin kuunteluni rajautuu pitkälti radion kuunteluun joten fanittaminen on minulle aika vierasta. Tietenkään Apulanta-orkesterin kohdalla en voi väheksyä riippuvuussuhdettani yhteen, nyttemmin yhtyeen entiseen jäseneen. Lasketaanko minut siis virallisesti bändäriksi?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *