Olgan kotona
Olgan kotona

Voiko olla voittaja, jos on kisan ainut osallistuja?

Voi tietenkin, ja siltä tänään tuntui, että olin voittaja. En siksi että suoritus olisi ollut erityisen hyvä, tai siksi että olisin voittanut muut, vaan yksinkertaisesti siksi, koska pystyin sanomaan lapsille kisoista kotiin tullessani että kyllä, sain ruusukkeen.

Kävin pitkästä aikaa Kantri Romeon, eli Ukon kanssa kisoissa. Aikaa kisaamiselle on tosi vähän, mutta koitan nyt edes muutaman kisat ehtiä kesällä käymään etteivät ihan unohdu. Ja tosi kivaahan se on. Oli minkälaiset kisat tahansa, niin olen aika kova jännittämään, ja jälkeenpäin olo on tietenkin hyvä. Tänäkin aamuna sanoin Tuukalle että haluan ja en halua mennä. Olisi niin kiva jäädä kotiin viettämään kiireetöntä viikonloppupäivää. Mutta silti pakkaan hevosen autoon ja lähden yksin kisoihin. Joskus perhe lähtee mukaan, mutta en myöskään halua painostaa heitä siihen. Jos minä olen sen joka haluaa mennä, minun on oltava valmis menemään myös sinne ihan yksin.

Mutta silti lopputulos kiinnostaa, ainakin lapsia. Nämä olivat pienet kisat ja kisojen lopun 90 cm ja 100cm luokissa ei ollut kuin 2 osallistujaa molemmissa. 90cm meni minulla ja Ukolla ihan kolisteluksi, 4 puomia alas ja jäätiin kakkoseksi, 100cm luokassa kanssakilpailijan hevonen loukkaantui verryttelyssä eikä hypännytkään kisassa. Ukko ja minä oltiin siis ainoat, mutta nyt se oli hereillä ja minä ratsastin paremmin. Perusrata oli puhdas ja uusinnasta tuli 1 puomi alas. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä vähän isompiin kisoihin, Suomenratsujen Kummajaisiin hyppäämään saman kokoiset luokat. Eli tämä oli tällainen tunnustelureissu. Joka tapauksessa tästäkin jäi hyvä mieli, ja samoin myös lapsille kun sain järjestäjältä ruusukkeen kotiin viemiseksi.

Tärkeintä ei ole voitto vaan palkinto!

Kuvia kisoista otti Annika Marjamäki.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *