Voi elämä

Kirjoitin muutama vuosi sitten Kotivinkki-lehden kolumnissa Kuuhulluista, ystäväseurueesta johon meidät tänne muuton jälkeen kutsuttiin mukaan. Kuvailin kerran kuussa kokoontuvaa porukkaamme seuraavasti:

” Suuren luokan salaseuralta kuulostava paikallinen ryhmä on kokoontunut jo yli kymmenen vuoden ajan kerran kuussa, täydenkuun aikaan, kunkin luokse vuorotellen istumaan iltaa. Mukana on 6 pariskuntaa ja meitä lukuun ottamatta kaikki jäsenet ovat eläkeläisiä. Kun meidän perheemme saapuu kuutamoiltaan, sen keski-ikä putoaa kertaheitolla viidenkymmenen alapuolelle. “

Me emme yksinkertaisesti vain ehdi mukaan joka kerta kuutamoiltoihin, mutta aina kun olemme mukana, mukavaa on. Tullaan paikalle vähitellen, halataan kaikki läpi, syödään ja oleskellaan. On terveellistä vaihtelua istua rauhallisella porukalla alas, vitsailla vähän ja kuunnella tämän seudun tarinoita vuosien takaa. Monta vuotta on kuutamoiltoja jo istuttu ja tultu ystäviksi.

Tänään saimme suruviestin, meitä on nyt yksi kuuhullu vähemmän. Suru painaa ja mietityttää. Täällä oppimamme eri sukupolvien välinen vahva yhteiselo tuo rikkautta ja valtavasti iloa elämään, mutta nyt myös menettämisen pelko vilahtelee yhä useammin mielessä. Voi elämä miten aika kuluu.

Oli ilo tutustua ja jakaa pieni pala elämää kanssasi. Lepää rauhassa Heikki.