Villasukkia ja elokuvaa

Yllä oleva kuva on otettu yli puolitoista vuotta siiten. Minä ja pieni Torsti. Aika kuluu, taas on syksy. Olen jo polttanut kynttilöitä, miettinyt jouluvalojen asentamista ja pohtinut tulevan talven polttopuiden kantoa. Taloakin on jo lämmitetty, ihan vähän. Kauhea kiire syödä kasvimaalta kaikkea sitä mitä sinne on kesän aikana kasvanut. Kaivoin aamulla Helgalle sormikkaat mukaan kouluun. Tähän aikaan liittyy aina jotain haikeutta, mutta ihan turhaan. Tuleehan näitä, uusia kesiä ja syksyjä, ihan yhtä hienoja.

Olemme Tuukan kanssa koko vuoden kasanneet vähitellen kokoon pitkää elokuvaa. Yhtäkkiä monen vuoden yhteinen haave on niin pitkällä, että muutaman viikon päästä alkaa Apulanta-bändin alkuvuosista kertovan Teit meistä kauniin –elokuvan kuvaukset. Tein eilen aikatauluja tallin seinälle, että miten eläimet hoituvat ja kenen avustuksella niinä päivinä kun minä olen kuvauksissa. Kauhistelin kahden kuukauden kalenterin merkintöjä. Tuukka rauhoitteli ja sanoi että tuo aika kuluu nopeasti. Totta. Tuntuu että elämä vierähtää välillä ärsyttävän isoina harppauksina eteenpäin, etenkin silloin kun tekemistä on paljon. Vastahan me istuttiin Tuukan ja käsikirjoittaja Niiskun kanssa meidän keittiössämme story line-palavereissa, ja nyt jo ollaan tässä, kuvausten äärellä. Olen rauhallisin mielin, siitä tulee hieno elokuva.

Syksy on ihana kun voi taas pukea enemmän vaatetta päälle ja samalla sitä löytää vaatekaapistaan vanhat vaatteensa uudestaan. Tykkään villapaidoista, pipoista ja villasukista. Torstikin tykkää. Toppe sai eräältä tämän blogin lukijalta Pieni vihreä mies –tekstin innoittamana kirkkaan vihreät villasukat. Niitä on kuulkaas nyt sitten pidetty! Joten jos Liisa luet tämän: Kiitos! Toppe oli kovin onnellinen uusista sukistaan.