Blogit
Olgan kotona

Vasikkaa odottavan aika on pitkä

Rositan, meidän pienen Dexter-lehmämme laskettu aika on ylihuomenna. Olemme koko perhe aivan uupuneita vasikan odottamiseen ja syy siihen on minun. Laskin Rositan lasketun ajan kalenteriin jo aikaa sitten, että on sitten hyvin tiedossa ja että osaamme varautua. Laskin sen kuitenkin väärin, intoilin ilmeisesti liikaa ja odotimme vasikkaa tulevaksi jo 3 vkoa sitten. Ramppasin navetassa ja tutkin Rositaa, miksei mitään tapahdu? Aloin loppuviikosta jo tosiaan huolestua, että laskettu aika paukkui ohitse aikaa sitten ja lehmä senkun hengailee eikä näytä ollenkaan siltä että olisi lähelläkään synnyttämistä.

Aloin jo epäillä josko se on tiine ollenkaan, vaikka lehmäexperttiystäväni kädestä pitäen näytti missä kohtaa Rositan vatsaa vasikka pötköttää ja sehän näkyy ihan selvästi. Eli kyllä siellä joku on, ja potkiikin ihan näkyvästi, mutta jos laskee väärin, on ihan ymmärrettävää ettei vasikkaa ole vielä näkynyt. Ehdin soittaa jo eläinlääkärillekin, vähän nolottaa.

Nyt kuitenkin aletaan olla oikeasti lähellä ja joka kerta aamulla navetan oven avaaminen on aina vain jännempää. Kestän jo ihan hyvin aamuisen pettymyksen kun Rosita edelleen vaan hengailee siellä tyytyväisenä eikä vasikkaa näy. Toisaalta hyvä että hengailee, mitä sitä turhia hötkyilemään (vaikka emäntä nyt vähän hötkyileekin ja käy tuon tuosta oven raossa kurkkimassa) onhan Rosita kokenut saman jo useaan otteeseen ennenkin ja viettää tätä odotusaikaansa parhaiden ystäviensä kanssa, hyvässä herraseurassa. Pässit Pikku-Musta ja Maisteri tuskin ymmärtävät millaista seuraa he pian saavat. Pitäkää siis peukkuja että kaikki menee hyvin ja kohta meillä on pikkuvasikka!

Kommentit (8)

  1. Olga Temonen

    Moi Iida, Isäkin on dexter, eli puhdas Irish dexter on tulossa. 🙂

  2. Olga Temonen

    Kiitti! nyt ei auta kun odotella!

  3. Olga Temonen

    Kiitos Anmaria, jotkut ne osaavat nuo laskemiset…
    Toukokuussakin tulee jo tilausryhmiä Farmille, mutta ”kunnolla” avataan keskäkuun alussa! 🙂 Tervetuloa käymään! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *