Blogit
Olgan kotona

Tuholaisvaurioita

Kasvimaani tiiliaitaprojekti on edelleen kesken, eli toinen ja pidempi puoli on tekemättä. On ollut niin kylmä että kun ei ole huvittanut, niin en ole tehnyt. Olen siis toisin sanoen siirtänyt rakentamista sään varjolla. Ja selkäkivun ja kiireen.

Nyt tämä saamattomuus kostautuu. Lampaat ja Rosita-lehmä ovat olleet koko kesän pihapiirissä irti, mutta niillepä ei nyt tämä aidattu lähes 4 hehtaaria pihaa meinaa riittää, vaan erityisesti tuo, pääosin multapintainen muutaman aarin kokoinen kasvimaa kiinnostaa. Ensin meni maissit (en tosin teidä oliko silloin asialla poni ja aasi). Seuraavaksi lehtikaalipenkki koki lehmänsorkan kokoisia vaurioita. Tänään olimme lasten kanssa syömässä tuvassa kun näin Rositan ja lampaat kasvimaalla. Lehmä seisoi keskellä mangoldipenkkiä ja kahden pässin pikku hovi siinä naposteli ympärillä. Juoksin kasvimaalle ja ajoin ne kuikkuisena pois. Penkki oli aivan pilalla,  olin niin kiukkuinen että melkein itku pääsi. Eihän mulle olisi ne hyvässä kasvuvauhdissa olleet mangoldit maistunutkaan…

Pistin koko tuholaisporukan aitaukseen, päästän ne suraavan kerran ulos kun aita on valmis, eli kun tulee lämpimämpää. Illalla tytöt kertoivat että olin juossut tosi hassun näköisesti sinne kasvimaalle. Kaikki kolme imitoivat jalat leveällä minun harppomistani. Nyt vasta alkoi naurattamaan. Huomenna kylvän maahan uudet mangoldit. 

Kommentit (7)

  1. Marikki

    Täällä pohjoisessakin on tuholaisia, mutta ei omia, joten olen viritellyt joitakin esteitä kasvimaalle. Miettinyt jopa muurin tekoa ja kattoverkon laittoa. Täällä fasaanit mellestää pelloilla, Ovat vielä niin ilkeitä, etteivät syö tuotteita, vaan irrottavat sipulit maasta, kaivavat lähes valmiit perunat näkyviin ja pyöriskelevät muuten vaan porkkanoiden seassa. Kyllä on monesti niitä ajettu pois ja itkun sekaisin tuntein katsotaan fasaaniemoa, joka taapertaa pellolle 6 poikasta perässä. Viime kesänä vielä orava innostui syömään mansikoita ja juoksi mansikka suussa ikkunan alta ja tuntui, että oikein nauroi meille sisälle. Joku luonnonvaras popsi edelliskesänä karviasmarja pensaasta kaikki marjat yhtenä yönä, fasaanit ovat epäiltyjen listalla…

  2. Marra

    Ompas Sinulla komeat kohopenkin kasvimaalla ! Ja taas jälleen upeita ja hienoja kuvia. Hei Olga, kasvimaavarkaat saivat varmaan hyvää syötävää – ei ne sinne muuten olisi menneet! Ymmärrän Sinua, että ketuttaa,kun työ menee hukkaan.. Olen hengessä mukana.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *