Tuholaisvaurioita
Kasvimaani tiiliaitaprojekti on edelleen kesken, eli toinen ja pidempi puoli on tekemättä. On ollut niin kylmä että kun ei ole huvittanut, niin en ole tehnyt. Olen siis toisin sanoen siirtänyt rakentamista sään varjolla. Ja selkäkivun ja kiireen.
Nyt tämä saamattomuus kostautuu. Lampaat ja Rosita-lehmä ovat olleet koko kesän pihapiirissä irti, mutta niillepä ei nyt tämä aidattu lähes 4 hehtaaria pihaa meinaa riittää, vaan erityisesti tuo, pääosin multapintainen muutaman aarin kokoinen kasvimaa kiinnostaa. Ensin meni maissit (en tosin teidä oliko silloin asialla poni ja aasi). Seuraavaksi lehtikaalipenkki koki lehmänsorkan kokoisia vaurioita. Tänään olimme lasten kanssa syömässä tuvassa kun näin Rositan ja lampaat kasvimaalla. Lehmä seisoi keskellä mangoldipenkkiä ja kahden pässin pikku hovi siinä naposteli ympärillä. Juoksin kasvimaalle ja ajoin ne kuikkuisena pois. Penkki oli aivan pilalla, olin niin kiukkuinen että melkein itku pääsi. Eihän mulle olisi ne hyvässä kasvuvauhdissa olleet mangoldit maistunutkaan…
Pistin koko tuholaisporukan aitaukseen, päästän ne suraavan kerran ulos kun aita on valmis, eli kun tulee lämpimämpää. Illalla tytöt kertoivat että olin juossut tosi hassun näköisesti sinne kasvimaalle. Kaikki kolme imitoivat jalat leveällä minun harppomistani. Nyt vasta alkoi naurattamaan. Huomenna kylvän maahan uudet mangoldit.
Voi itku mikä tuho 🙁 Mutta täydet pisteet sinulle sitkeydestäsi, uutta “matoa koukkuun” vaan, se on loistava periaate. Toivottavasti uusi yritys palkitaan maistuvalla sadolla 🙂
Otan osaa menetykseesi. Ymmärrän tuskasi – nuo tunnot ovat tuttuja itsellenikin. Älä koskaan luota nälkäiseen lehmään… Mikäköhän siinä onkin että juuri nämä kesän valoisimmat viikot houkuttavat aivan erityisesti kasvimaalle herkuttelemaan… ja otusten ollessa tuhotyössään murhanhimoiset ajatukset valtaavat pään ja alkaa kummasti himoita ammun kuvepaistia mangoldimuhennoksen sijaan… Jos lopummalle kesää saa taimensa varjeltua, on olemassa riski että itsekin ehtii jotain päästä maistamaan.