Torstin oma poni = Reilu-Metri

 Lapset ja eläimet, mikä mahtava yhdistelmä. Olen jo n. vuoden ajan harkinnut meidän kotieläinpihalle minishetlanninponia tai minihevosta. Lisäksi Torsti on kaivannut omaa hoidettavaa tyttöjen keskittyessa perheen poneihin, Petteen ja Carminaan. Minua on myös alkanut mietityttämään Pete-ponin ja Kingo-aasin todella läheinen ystävyys, joka on tietenkin ihana asia, mutta mitä sitten kun toista ei enää ole? Niinpä ajattelin että voisin tuoda niiden porukkaan kolmannen, joka toisi sosiaalista turvaa.

Löysin myytävänä olevan 2v. Vili-ponin, joka tuntui sopivan meille. Vili on todella kiltti, sosiaalinen ja tietenkin aivan järjettömän pieni.  Se on siis minisetlanninponi ja lisäksi ori,  vaikka ei sen rauhallisesta luonteesta heti arvaisi. Ja se kotiutui porukkaan yhdessä vuorokaudessa, ihan kun tyypit olisivat aina olleet kolmestaan.   Poni on siis todella ihana, mutta vielä ihanampaa meille on ollut seurata Torstin iloa ponin saapumisesta. Kaikista huvittavinta tässä on ponin uusi sukunimi. Torsti ei jostain syystä kestänyt ajatusta siitä, ettei hän saisi keksiä itse ponille nimeä. Sovittiin, että Torsti saa keksiä sille sukunimen, eli siitä tulee Vili ja jotakin. Torsti tiesi heti mitä siitä tulee: Vili Reilu-Metri. Olimme jokin aika sitten Tampereella Hevoset-messuilla ja sieltä Torsti sai valita itselleen muistoksi paidan. Hän valitsi Hevosurheilu-lehden mainospaidan, missä on kuvassa kyseisen lehden maskotti, eli piirretty suomenhevoshahmo jonka nimi on Reilu-Metri.

Kun kerroin minkä niminen tuo paidan tyyppi on, Torstin mielestä se oli verrattomin hevosen nimi ikinä, ja jo aikaisemmin kyseistä nimeä varsalle ehdotettuaan, oli nyt heti selvää että siitä tulee ponin sukunimi. Voitte vain arvata että poniparkaa kutsuvat nyt kaikki nimellä Reilu-Metri, vaikka poni ei kokonsa puolesta ole metriä lähelläkään.

ihmiset lemmikki
Kommentit (2)
  1. Nää sun tekstit on niin ihania. Miten hauskasti osaat kertoa Torstin kommelluksista. Asun itse ulkomaillanmut ehdottomasti seuraavan kerran kun tuun suomeen kesäaikaan niin tulen mun tyttären (nyt vasta 3kk) kanssa teidän farmille jos olette auki! <3 pakko nähdä livenä toi teidän paikka! Oikeen mukavaa kesää ja farminavajaisia koko teidän perheelle <3

    1. olga temonen
      20.6.2018, 22:28

      Moi Veera ja kiitos ihanasta kommentistasi! Minä löysin vasta nyt tästä blogialustasta nämä kommentit, aikaisemmin en saanut niitä edes näkyviin, joten anteeksi kaikille muillekin jos en ole kommentteihinne vastannut. Mutta siis kiva jos jaksat lukea mun jorinoita ja tervetuloa moikkaaman meitä Farmille! Iloista kesää! Olga

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *