Tervetullut sähkökatkos
Viime sunnuntaina oltiin taas sellaisessa pisteessä että sekä minä että Tuukka oltiin oltu todella kiireisiä ja molemmat olivat tehneet muutaman viikon täyttä häkää vain omia juttujaan. Siihen vielä auton hajoaminen ja pari pikkuriitaa ja ainakin yhteiset vitsit alkoivat olla vähissä. Sitten koko talo pimeni, tuli sähkökatkos ja oli pakko pysähtyä.
Ensin sytytettiin tietenkin pari kynttilää ja odotettiin josko taas tulisi valoa, ääntä, nettiä ja telkkaria tupaan. Mutta katkos kestikin pitkään. Etsimme lisää kynttilöitä, sytytimme uuneihin tulet, keitimme lasten iltapuuroa puuhellalla ja yhtäkkiä olikin tosi rauhallista ja kivaa. Yli kahden tunnin pakkokatkos sai meidät istumaan yhdessä alas, ihailemaan vastaripustettuja jouluvaloja, juttelemaan kivoista asioista ja olemaan yhtä mieltä siitä että tässä talossa on hyvä asua. Me livahdettiin Tuukan kanssa ulos ihmettelemään miten pimeää pihallakin oli. Sitten tuli sähköt. Lapset olivat innoissaan, mutta meidän aikuisten reaktio oli sama: Nyt jo, tylsää. Niinpä me kiersimme äkkiä koko talon läpi, laitoimme valot pois, ja annoimme sähkökatkoksen jatkua.
Tällaiset vaarattomat pysäytykset ovat monesti kiireisen arjen keskellä sittenkin hyviä (ehkä sen tajuaa monesti vasta jälkeenpäin), niistä kuitenkin seuraa jotain toisenlaista hyvää, mitä oli ajatellut. Itsellenikin tuli tällä viikolla rauhallisia iltoja monien menojen sijaan, kun kaaduin liukkailla ja parantelin pikku ruhjeitani pari iltaa lasten kanssa rauhassa pelaillen ja takkatulesta nauttien. Monenlainen suorittaminen ja touhottaminen kummasti vähenee, kun huomaakin olevansa kiitollinen, ettei käynyt pahemmin ja terveitä ollaan.
Hei Olga
löysin vastikään ihanan blogisi, kiitos siitä. Meille ruuhkavuosia viettäviä pienten lasten vanhemmille pitäisi olla tuollaisia “pakollisia” sähkökatkoja pari kertaa kuukaudessa… Tulisi pysähdyttyä kunnolla hetkeksi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.