Rakkaudesta omaan hevoseen


Olen täällä moneen otteeseen kertonut kiintymyksestäni 18-vuotiaaseen suomenhevostammaani Elhoon. Elho eli Elhotar on nykyään siitostamma ja tämän kesän varsa Hermanni on jo 4 kk vanha. Elho alkaa suhtautua varsaan tässä vaiheessa jo aika rennosti, joten lupasin viimein Helgalle (hänen koko kesän kestäneen kinuamisen jälkeen), että nyt hän pääsee pitkästä aikaa Elhon selkään.

Miettikää mikä hevonen! Puoli vuotta taukoa, varsa aidan takana ja silti sen selkään voi nostaa lapsen joka tyytyväisenä laukkailee sillä sitten ympyröitä. En edes itse kokeillut ensin, niin vahva on minun luotto tähän eläimeen. Elho on perheenjäsen. Kaikki meillä jotenkin varauksetta rakastaa sitä ja myös lapset ymmärtävät kuinka paljon se etenkin minulle merkitsee. Nytkin taas pala kurkussa kun tätä kirjoitan.

Hilma on myös kehittynyt valtavasti viikottaisilla ratsastustunnella ja niinpä annoin hänenkin ensimmäisen kerran koskaan laukata Elholla muutaman kierroksen. Muistan itse millaista se itselle lapsena oli, ensimmäiset laukat isolla luotettavalla hevosella. Sen voiman tunteminen ja ymmärrys siitä et nyt minä jo pystyn tähän oli parempaa kun yksikään koulun Disco ikinä. Näin minä huomaan kasvattaneeni perheeseeni pieniä hevoshulluja.

Myös Toppe kerjäsi päästä Elhon selkään, vaati välittömästi ravia  ja niin selässä hytkyi hetken myös pieni kikattava hevosmies.

Onni on hyvä perhehevonen. Toivottavasti Elholla on vielä monia vuosia ja ainakin muutamia varsoja edessä. Helga sanoikin ratsastuksen jälkeen että ”Jos meillä Äiti pitäisi olla vain yksi hevonen, niin se olisi Elho.”

Niin totta.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *