Blogit
Olgan kotona

Puvva piristää

Takana on ehkä tähänastisen elämäni erikoisin viikko. Olen hoitanut käytännön asioita äidin poismenoon liittyen, käynyt mm. lasten kanssa hautaustoimistossa (en suosittele) ja kokenut monta muuta erikoista tilannetta. Sureminen auttaa ja alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Lapset pitävät minut kiinni tekemisessä ja liikkeessä, samoin hevoset. Olenkin hyödyntänyt hevosterapiaa tänä aikana kaikin mahdollisin tavoin, eläin ei edes kysele kuinka jaksat vaan yksinkertaisesti auttaa jaksamaan.

Tänään oli pullakirjan viimeinen kuvauspäivä. Itse asiassa sen edellisen piti jo olla viimeinen, mutta innostuimme ja kuvasimme lisää. Nyt siitä tulee parempi ja kattavampi kun mitä odotin. Torsti on kiistatta minun pieni pullapoikani. Puvvaa, poika pyytää vähän väliä. Toppe on innostunut tästä sanasta niin että hänen mielestään kaikki leivät ja keksitkin ovat puvvaa. Olen jo vitsaillut Tuukalle että minä jo näen miten Torsti 40v. asuu edelleen Marttilan yläkerrassa, käy kylillä traktorilla ja pyytää äitiä leipomaan lisää pullaa. Ja äitihän leipoo.

Sitten Hilman askarteluihin liittyen, saanko esitellä, tämä käärme on Sisi, eli Hilman(ja minun) askartelema isäinpäivälahja Tuukalle. Totta vie vessapaperirullista tehty, idea löytyi jälleen googlettamalla, mutta nuo nastat! Siis ne mitkälie kiinnittimet, mitkä painetaan kahden paperin läpi ja kaksiosaiset "terät" litistetään, samat millä aikoinaan postin isot kirjekuoret suljettiin. En edes muistanut mikä noiden nimi on, mutta sitkeästi jaksoin etsiä niitä koska en keksinyt mitään muutakaan tapaa liittää käärmettä kasaan niin että se säilyttäisi liikkuvuutensa. Ensin etsin niitä muutaman päivän eri sekatavarakaupoista. Joka paikassa selitän jotain epämääräistä messingin värisestä siipinastasta ja ihmiset yrittävät kovasti ymmärtää, mutta ”ei kai niitä enää valmisteta”. Kunnes sitten isäinpäivää edeltävänä perjantaina muistan niiden puuttumisen kotiin Helsingistä ajaessani ja päädyn etsimään näitä Keravalle. Ensin sekatavarakauppa-hukkareissu ja sen jälkeen epätoivoisena kirjakauppaan. Ja lopulta: sieltä löytyi! Ja se on kuulkaas nimeltään haaraliitin.

Kommentit (15)

  1. Paula

    Minä olisin sanonut sitä haaraniitiksi. Askarteluliikkeistä niitä saa kukan ja sydämen muotoisilla päillä. On kyllä hieno tuo lisko.

  2. Paula

    Höh siis käärme

  3. Anna

    Lämmin osanottoni. Tiedän miltä äidin menettäminen tuntuu. Omalla kohdallani siitä on jo toistakymmentä vuotta, mutta edelleen joka päivä mielessä. Aika auttaa ja lapset (kuin myös eläimet) pitävät kiinni elämässä. Paljon voimia sinulle ja perheellesi! On ilo lukea juttujasi. Olet lämmin ihminen:)

  4. Katja

    Siskonpoikani sanoin: Joku taivaassa on yksinäinen,siksi sinne meni joku hänen seurakseen.Suruun osaa ottaen <3

  5. Anne Hirvonen

    Hei.. Suru helpottaa pikkuhiljaa sen voin taata itse menetin äitini huhtikuussa aivan yllättäen oli 3 viikkoa sairaalassa ja puolitoista päivää ennen äidin poismenoa todettiin maksasyöpä..
    voimia sinulle <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *