Puskaratsastaja

 

Hevosihmiset ovat hassua porukkaa. Kovia tekemään työtä, huumorintajuisia, usein ronskeja suustaan ja aina joku ei tule jonkin kanssa toimeen. Joku on huonossa valossa ja jonkun tekemisistä tykkää hetken kaikki ja sitten taas nimet vaihtuvat. Kun ihmiset tekevät asiaa intohimosta ja ala on hyvin naisvaltainen, voitte kuvitella että juorut kulkee ja värikästä on meininki.

Minä olen outolintu, myöhäisherännäinen kilparatsastaja, entinen puskaratsastaja, joka ei tiedä sääntöjä kenen kanssa pitää hengata ja kenen ei. Kumma kyllä, olen toistaiseksi tavannut paljon mukavia ihmisiä ja ainakin omasta mielestäni pysynyt väleissäkin. Nautin uudesta, vanhasta harrastuksestani ja haluan oppia enemmän. Kilpailu koukuttaa.

Tieto lisää tuskaa, se pätee myös tässä lajissa. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän tajuan osaavani. Onneksi löytyy niitä jotka osaavat enemmän ja niitä löytyy muuten paljon, nimittäin valmentajia. Periaatteessa kaikki valmentajat tähtäävät samaan; rentoon ja suorituskykyiseen urheiluhevoseen ja tasapainoiseen ratsukkoon. Käytännössä jokainen kuitenkin opettaa asioita vähän erilailla ja kaiken sen keskellä pitäisi pysyä järjissään ja osata poimia itselleen ja hevosilleen toimivimmat asiat.

Puskaratsastaja on hevosihminen, joka ratsastaa paljon, mutta oikeastaan kokonaan ilman opetusta. Hän on oppinut hevosenhoidon perusasiat lapsena ratsastuskoulussa, naapurin ravitallilla tai lukenut kirjoista. Hänellä on usein miten kotipihassa joku vähän hätiköidyllä päätöksellä ostettu hevonen ja hänelle ei ole ongelma ratsastaa verkkareissa ja kumppareissa. Minä olin sellainen, siihen asti kunnes Hilma syntyi. Raskausaikana päätin että opettelen ratsastamaan, ihan oikeasti (siis muutenkin kun että voin laukata täysiä metsässä ilman satulaa). Elämäntapahevostelu muuttui urheiluksi.

En häpeä puskasta kaivettua taustaani vaan olen siitä iloinen, se aika kun opetti minulle, että eläin ja sen hyvinvointi on ratsastuksen tärkein asia. Hyppäsin viikonloppuna Woodyn kanssa elämäni kolmannen 110cm esteluokan ja samalla sain kerättyä tarvittavat kvaalit, jotta voin siirtyä aluetasolta kansallisen tason kilpailuihin. Kuulostaa hauskalta, mutta totta se on:

Puskaratsastaja on pian kansallisen tason esteratsastaja. 

Kommentit (9)
  1. tuulinpuuska
    14.7.2014, 19:08

    Täällä ilmottautuu yksi myöhäisherännäinen 😀 Nuorempana ei ollut minkäänlaista kiinnostusta kisaamiseen, vaikka ratsastuskoulussa ratsastelin viikoittain. En käynyt ikinä edes katsomassa kisoja siihen aikaan. Oman (hieman hätiköidyllä päätöksellä ostetun) hevosen myötä on alkanut tulla kipinää siihenkin suuntaan. Jos palaset loksahtavat kohdalleen niin toivon mukaan pääsen minäkin jossain vaiheessa kilpailemaan enemmänkin 🙂 Blogista voi käydä kurkkaamassa lisää dizzydaylight.blogspot.fi, jos tällainen pieni mainostus sallitaan 😀

  2. Onnea!! oon kateellinen sulle, en niinkään siitä että saavutit kansallusen tason (silloin pitäis olla kateellinen kaikille kansallisen ratsastajille 😉 ) vaan siitä että saavutit sen ja olet puskaratsastaja! puskaratsastaja nimenomaan tuntee hevosen, ja yleensä eläimet ja luonnon muutenkin, ja ratsastaa “hevoslähtöisesti” jotenkin uskon että Woodykin tykkää kilpailla, kun tekee sen sun kanssa. Nauti tekemisestäs ja pidä jalat tiivisti mullassa ja muista jakaa meidän kanssa! Eli iso kiitos blogista! nautin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *