Blogit
Olgan kotona

Puskaratsastaja

Hevosihmiset ovat hassua porukkaa. Kovia tekemään työtä, huumorintajuisia, usein ronskeja suustaan ja aina joku ei tule jonkin kanssa toimeen. Joku on huonossa valossa ja jonkun tekemisistä tykkää hetken kaikki ja sitten taas nimet vaihtuvat. Kun ihmiset tekevät asiaa intohimosta ja ala on hyvin naisvaltainen, voitte kuvitella että juorut kulkee ja värikästä on meininki.

Minä olen outolintu, myöhäisherännäinen kilparatsastaja, entinen puskaratsastaja, joka ei tiedä sääntöjä kenen kanssa pitää hengata ja kenen ei. Kumma kyllä, olen toistaiseksi tavannut paljon mukavia ihmisiä ja ainakin omasta mielestäni pysynyt väleissäkin. Nautin uudesta, vanhasta harrastuksestani ja haluan oppia enemmän. Kilpailu koukuttaa.

Tieto lisää tuskaa, se pätee myös tässä lajissa. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän tajuan osaavani. Onneksi löytyy niitä jotka osaavat enemmän ja niitä löytyy muuten paljon, nimittäin valmentajia. Periaatteessa kaikki valmentajat tähtäävät samaan; rentoon ja suorituskykyiseen urheiluhevoseen ja tasapainoiseen ratsukkoon. Käytännössä jokainen kuitenkin opettaa asioita vähän erilailla ja kaiken sen keskellä pitäisi pysyä järjissään ja osata poimia itselleen ja hevosilleen toimivimmat asiat.

Puskaratsastaja on hevosihminen, joka ratsastaa paljon, mutta oikeastaan kokonaan ilman opetusta. Hän on oppinut hevosenhoidon perusasiat lapsena ratsastuskoulussa, naapurin ravitallilla tai lukenut kirjoista. Hänellä on usein miten kotipihassa joku vähän hätiköidyllä päätöksellä ostettu hevonen ja hänelle ei ole ongelma ratsastaa verkkareissa ja kumppareissa. Minä olin sellainen, siihen asti kunnes Hilma syntyi. Raskausaikana päätin että opettelen ratsastamaan, ihan oikeasti (siis muutenkin kun että voin laukata täysiä metsässä ilman satulaa). Elämäntapahevostelu muuttui urheiluksi.

En häpeä puskasta kaivettua taustaani vaan olen siitä iloinen, se aika kun opetti minulle, että eläin ja sen hyvinvointi on ratsastuksen tärkein asia. Hyppäsin viikonloppuna Woodyn kanssa elämäni kolmannen 110cm esteluokan ja samalla sain kerättyä tarvittavat kvaalit, jotta voin siirtyä aluetasolta kansallisen tason kilpailuihin. Kuulostaa hauskalta, mutta totta se on:

Puskaratsastaja on pian kansallisen tason esteratsastaja. 

Kommentit (9)

  1. Johanna

    Aivan mahtavaa! Ja nimenomaan sieltä vinkkelistä, että on mahdollisuus ns. vaihtaa luokkaa, harrastelijasta kilpailijaksi. Juuret on ja pysyy siellä puskissa, mutta se jos mikä tuo perspektiiviä. Kiitos monipuolisesta blogista, näitä juttuja on vaan niin kiva lueskella. Siusta on niin moneksi 😉

  2. Nimetön

    No vähänkö komea ratsukko olettekin. Go, Olga & Woody go!
    Ps. Minäkin odottelen eläinpostausta (koirat, kissat, aasi, Rosita ym..)

  3. Poniäiti

    Ihana kirjoitus ja Sinä vaikutat todella aidolta ja miellyttävältä ihmiseltä. Uskon, että sitä oletkin, koska tapasimme Sinut Evitskogissa valmennustaphtumassa, kun olit meidän poniratsukon kanssa samassa ryhmässä. Olen itsekin hevosihminen, joka palasi lajin pariin lapsen innostuessa ja allekirjoitan kaiken kirjoittamasi. On tyyppejä, joita kehoitetaan välttämään ja tyyppejä keitä ei uskalla edes puhutella. Avoimin mielin kuitenkin selviää, nöyrällä asenteella ne kivat tyypit löytyy.

  4. Olga Temonen

    KIITOS kaikille yhteisesti kannustavista kommenteista, onhan tämä aika jännää! Eläintarinoita kaipaaville ensihätään kannattaa käydä kurkkaamassa sivu Olganfarmi.fi 🙂 Siellä on kuvia ja esittelyt tilan eläimistä.
    Mutta lupaan laittaa lisää eläimistäkin kunhan on hyvä hetki. Kiva myös kuulla että ei-hevosihmiset jaksavat seurata minun ratsastusjuttujani, erityiskiitos siitä! <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *