Potut pottuina

Kesän haahuilun jälkeen arki ja sen rutiinit tuntuvat tervetulleilta elämäämme. Kun Tuukka on töissä mina saan organisoitua päivän kulun jotenkin ryhdikkäämmin, tulee tehtyä enemmän. On käyty lasten kanssa marjassa, kokkailtu uusia reseptejä ja tehty tallitöitä.
Tänään olin heittämässä komeron nurkassa salaa itäneitä perunoita kompostiin kun mieleen tuli lapsuuden perunaleimat. Pakkohan niitä oli kokeilla. Oikein innostuttiin. Lapset ehdotti leimatoiveita ja mina veistelin perunoihin kuvia minkä ehdin.

Leimat toimivat paremmin kun muistinkaan. Äitini vanhat venäläiset akvarellit olivat hyvät leimojen kanssa, koska niissä on todella paljon pigmenttiä. Lapset levittivät väriä pensselillä perunaan ja sitten vain paineltiin. Perunan kosteus auttoi ettei tarvinnut olla kokoajan lisäämässä väriä. Hain muutaman isomman paperirullan (Äitini kätköistä nekin..) ja teimme leimojen avulla samantien muutaman lahjapaperirullan tulevaisuuden lahjapaketteja varten.

Aika hauskaa touhua, vaikka välillä tuollainen “askartelutouhu” tuntuukin lasten kanssa jotenkin päälleliimatulta, että nytpä sitten tässä puuhaillaan, kotiäiti ja lapset. Usein tuolla pihalla ees taas paahtaessa miettii, että vaikka lapset pärjää hienosti monessa mukana ja leikkii paljon keskenään, olisi edes joskus hyvä tehdä tietoisesti asioita heidän ehdoillaan. Sellaisia, jotka ovat heille uusia, haastavia ja jotain muuta kun arjen perushommat. Mutta valitettavan usein arki rullaa tilan, minun töiden ja talon ehdoilla. Olen kotiäiti ja en ihan olekaan.
Tänään olin, nimittäin perunan tuoksuinen, askarteleva kotiäiti.
Myönnetään, aika kivaa se oli.