Poppe on?

Olemme levänneet koko joulun. Ulkona olemme käyneet ne pakolliset tallihommat, puidenkannot ja ratsastukset, mutta loput ajasta on vain istuttu, luettu, fiilistelty ja kuljettu ympäri taloa. Iltaisin on parkkeerattu sohvalle katsomaan elokuvia. Kaikki se pysähtyneisyys minkä joulun pitkät pyhät meille ja tälle talolle tekee, on minulle hyväksi. Nautin siitä kun koko talo on käytössä ja lämmitetty. Torstilla on junarataleikki keskellä salin lattiaa, kuusi pudottaa jo neulasia. Näin lomakautena talo on ehdottomasti parhaimmillaan. 

Samalla tänä vuonna joulusta irti päästäminen on ollut helpompaa kun mitä muistin sen olevan. Jouluun kuuluva jatkuva syöminen, löhöäminen ja pimeän kerskelllä kynttilöiden polttaminen alkoi vähitellen oikein ärsyttää. Nyt vuorossa on käynnistymisvaihe, mikä tarkoittaa Tuukan kanssa loputonta kahvin keittämistä ja tulevan vuoden uudsien projektien suunnittelua.

Suunnittellaan tai ei, jaloissani pyörii vahvaa äitiin liimautumisvaihetta elävä pieni räkänokka Torsti, joka on alkanut puhumaan solkenaan. Torstin lempinimi Toppe on nyt Poppe, kuten hän itse sen sanoo. Piiloleikki on leikkien ykkönen, Jatkuvasti jostain tuolin takaä näkyy puolet pojasta ja kuuluu: Poppe on?

Jokaiselta lapselta jää joku hauska sana perheen kieleen elämään, Torsin tähän  astisista minun ja Tuukan lemppari on Torstin nimeämä "karkkia -päivä", joka on meillä muuten lauantai.

Kommentit (8)
  1. Ulla-lukija Riihimäeltä
    4.1.2015, 16:06

    Hyvää ja energistä kuluvaa vuotta. Katse naulaantui keittiön “saarekkeeseen”vai mikänse on, puörät alla…kiva!
    Mun pieni poika on 15v eikä enää liimaudu jalkoihin, kuin jos jotain tarttis saada tai johonkin päästä!!!Nauti joka hetkestä…aika kuluu nopeaan kun lapset ovat pieniä ja puuhaa paljon.

  2. Oih.. Niin ihana lämmin tunnelma jokaisessa kuvassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *