Piparkakkujäärän tunnustuksia

Ensimmäinen adventti on helpotus jouluihmiselle, nyt voi hyvällä omallatunnolla intoilla. Aloitin intoilun tänään siivoamalla maustekaapin, (Minulla on joku käsittämätön joulutraditio, että ruokakaapit pitää siivota ennen joulua…) ja tekemällä lasten kanssa joulutorttuja. Luumuhillon tein itse kuivatuista luumuista, mutta muuten teimme tortut valmisvoitaikinasta. Tämä valmistaikinan käyttö tuottaa minulle ongelmia, mutta koitan vuosi vuodelta suhtautua siihen rennommin. Aina ei vaan ehdi kaulitsemaan itse tehtyä voitaikinaa. Kauhea työ, ja silti jää odotuksista huolimatta lattanaksi. 

Olen muutenkin hullutellut tämän valmistaikina-asian kanssa lähiaikoina. Tein 2 viikkoa sitten Helgan koulun joulumyyjäisiä varten valtavan piparkakkutaikinan. Kun sitten keräännyimme seuraavana iltana luokan vanhempien kanssa siitä pipareita leipomaan, Helga ja Hilma olivat mukana hengaamassa ja tuoksuja haistelemassa. Kotimatkalla alkoi takapenkillä narina, että miksi meillä ei ole myös kotona nyt piparitaikinaa? Ajattelin että repäisenpä oikein kunnolla; haetaan valmistaikinaa kaupasta, uusi itse tehty taikina kun olisi valmista vasta huomenna. Ostin kaksi pakettia taikinaa. Kauppajonossa oli samaan aikaan Helgan luokkatoverin äiti, tulossa samoista leipojaisista. Kerroin hänelle tunnontuskissani että ostan tässä elämäni ensimmäistä kertaa valmispiparkakkutaikinaa. Häntä asia vain huvitti ja tunsin yhtäkkiä itseni nipottajaksi. Hävetti oikein että edes sanoin asian ääneen.

Kotona leivottaessa piparkakkutaikina maistui  minusta ihan hassulle, mutta itse valmiit piparit olivat yllättävän hyviä. Silti, seuraavat piparit teen kyllä kuitenkin omasta taikinasta. Miten se joulu muuten tulisi jos ei piparit olisi niitä samoja kun joka ikinen vuosi? Joulu on kerran vuodessa, ei siihen ehdi kyllästymään, siispä voin tehdä joka vuosi kaiken aina samalla tavalla. Ne kuuluisat perinteet, niistä on jääräpään parhaat joulut tehty.