Blogit
Olgan kotona

Pieni piirakkatehdas

Elinen antoi toivoa siitä, että ne kymmenet pöydälle, lattialle tai syliin rikotut kananmunat ja kaikki muu lasten kanssa leipomisesta aiheutuva sotku, kantaa viimein hedelmää. Pihalle oli noussut jo aika hyvän kokoista raparperia. Nappasin muutaman tallilta tullessani mukaan sisälle ja lapset halusivat välttämättä raparperipiirakkaa. No tehdään. Helga kuori raparperit, Kirppu pilkkoi ne, Hilma teki taikinan monitoimikoneella. Jossain vaiheessa tajusimme että olin tuonut raparpereita liian vähän, ja Helga lähti itse veitsen kanssa hakemaan lisää. Tyttö oli leikannut varret tyvestä asti ja jättänyt lehdet pihalle. Minä katsoin vierestä ja fiilistelin ylpeänä. Ihan uskomatonta että nuo pienet ihmiset tosiaan toimivat! Niistä tulee ihan  oikeita, aikaansaavia tyyppejä!

Torsti palauttaa maan pinnalle. Poika on todellisessa kiipeilyiässä ja kaikki on hänen mielestään huonosti, jollei hän ole kiipeämässä pöydälle, kaappiin, ruokakomeron hyllyille tai edes tuolille. Syöttötuolissa Torsti viihtyy keskimäärin 20 sekuntia. Mikä siinä muuten on, että kun siellä jossain liian korkealla sitten ollaan, niin siellä pitää alkaa tanssimaan ja hytkymään? Pojassani on selvää disko(esi)tanssija-ainesta.

Pehmeä raparperipiirakka

5 kananmunaa

2dl intiaanisokeria

3dl vaaleita spelttijauhoja

1 dl perunajauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ dl öljyä

Pinnalle:

Reilu litra kuorittuja, pilkottuja raparpereja

½ dl intiaanisokeria

1 tl kanelia

Vatkaa  munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä leivinjauhe, vaniljasokeri ja jauhot toisiinsa.

Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita jauhoseos vaahtoon puuhaarukalla tai lusikalla, älä sähkövatkaimella. Lisää lopuksi öljy.

Sekoita raparperipaloihin sokeri, kaneli ja vaniljasokeri.

Levitä taikina uuninpellille ja ripottele päälle raparperipalat.  Paista 20 minuuttia 170 asteessa (kiertoilma).

Kun piirakka tulee uunista, ripottele sen päälle vähän sokeria. 

Helppo vaniljakastike

5 dl maitoa tai mantelimaitoa

½ dl sokeria tai intiaanisokeria

1 muna

1,5 rkl ohratärkkelystä tai perunajauhoja

3 tl vaniljasokeria tai ½ tl vaniljajauhetta

Mittaa kattilaan kaikki muut aineet paitsi vaniljasokeri. Kuumenna seosta kokoajan sekoittaen. Keitä kastiketta muutama minuutti. Mausta valmis kastike vaniljasokerilla ja jäähdytä välillä sekoittaen.

Kommentit (7)

  1. Lene

    Hei! Mullakin on käytössä intiaanisokeria, ja se on täysruokosokeria, eli ei ole valkaistu ja siksi siinä on enemmän ravintoaineita mukana. Ja maistuu aika voimakkaalle, hieman karvaallekkin, mutta siihen tottuu. Ja sitä myydään nykyään kyllä vähän joka paikassa. Itse olen tainnut ostaa prismasta, vai olisiko ollut ihan S-marketista.
    Ja kiitos taas Olga ihanasta reseptistä, tuo piirakka näyttää kyllä herkulliselta.

  2. Jatta

    Pihalla jättiraparpereja ja mietin mistä hyvä ohje ja a wot tässähän se, ihanaa. Katselin meinaan aiemmin netistä ohjeita ja oli niin kamalasti sokeria ja varsinkin rasvaa kaikissa ohjeissa että huh, ei tehnyt mieli tehdä niistä. Ja ei kun raparpereja hakemaan ja kuorimaan sil aikaa ku kauppatilaus kerkiää perille. Ihanaa päivää kaikille ja haaveissa tuo Olgan paikka 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *