Olgan kotona
Olgan kotona

Perhelomalaiset

Osallistuimme viime vuonna koko perheen voimin Vattenfallin vuoden energiaperhe-kilpailuun. Sähköä säästyi, voitto tuli, ja palkintona oli perheloma lapissa. Nyt alkoi lomasuunnitelmat, tai siis niiden puuttuminen olla siinä pisteessä, että lahjakortti oli menossa umpeen.

Jos Babuskan mökillä lomailua ei lasketa, emme ole oikeastaan koskaan olleet lomalla yhdessä. Kesät menee kotona ja miten sitä talvella nyt mihinkään saa lähdettyä. No nyt oli vähän niin kuin pakko. Varasin lennot (koska lapset eivät olleet koskaan aiemmin lentäneet) Rovaniemelle ja hotellit Luostolta (koska siellä oli kylpylä, lasten mieliksi) ja Ounasvaaralta Rovaniemeltä (koska joulupukki).

Ensimmäiset kaksi päivää olimme kaikki vähän ihmeissämme. Oli ihan ikävä kotiin, minä huolehdin tallin asioita ja Tuukka omia työasioitaan. Molemmat mutisimme toisillemme miten tämä alkanut lomailu tuntui ajan haaskaukselta. Sanoin jo ennen lähtöä, että mitä jos ei vaan lähdetä ja ollaankin viikko vain kotona, Marttilassa olisi paljon aitoja korjattavana. Tuukka sanoi siihen, että sitten lapset ovat kotona oikeastaan keskenään, sinä teet aitoja ja minä katson dokumentteja. Niin totta, lähdimme siis reissuun.

Muutaman päivän jahkailun jälkeen pääsimme vauhtiin ja kuudessa päivässä meistä tuli todella tyytyväisiä lomalaisia. Koti-ikävä hävisi, lomailuun tottui. Ei siellä Lapissa oikein vielä ketään ollut, sesonki on vasta alkamassa, mutta ei se meitä haitannut. Kävimme pulkkamäessä, porotilalla, lapset kokeilivat lumilautailua ja uimme todella paljon. Hilma oppi uimaan, Torsti oppi pitämään vedestä. Ja jos Torstilta kysytään, niin tärkein yksittäinen hauskuus koko reissulla oli kuitenkin loputtomat juoksukisat hotellin käytävillä. Tytöt ja Tuukka edellä ja minä Torstin kanssa perässä, käsi kädessä. Tosi usein Torsti voitti, koska siinä päästiin kaikki helpoimmalla.

Rovaniemeltä kävimme Ranuan eläinpuistossa, joka oli aivan ihana! Talvi on ilmeisesti hyvää aikaa vierailla siellä, koska kaikki eläimet olivat liikkeellä ja niitä todella siis näki. Puiston puitteet olivat ilahduttavat, aitaukset isoja ja eläimet pirteitä. Tuukan kommentti sieltä lähtiessä: Miksi meillä ei voi olla kotona omaa saukkoa?

Sitten tapasimme Joulupukin totta kai, kävimme tiedepuisto Pilke:ssä sekä Hop Lopissa ja aktiivipuistossa hikoilemassa. Kieltämättä koko reissu oli sellaista ajan viettoa lasten kanssa, mitä ei normaalisti tule järjestettyä. Viimeisenä iltana söimme hyvin hienossa ravintolassa. Tytöt laittoivat juhlamekot päälle,  juhlimmehan elämämme ensimmäisen perheloman päätöstä. Minä pidin juhlapuheen samalla kun Torsti ajelutti äänekkäästi uutta traktoriaan pitkin pöytää. 

On hienoa, että Suomesta löytyy niin erilaisia maailmoja. Pakko sanoa, että kotimaan matkailu kannattaa.

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä että reissumme oli hieno. Ja yhtä kiva oli palata kotiin. 

Kommentit (13)

  1. Olga Temonen

    No se on juuri näin, Suomi on aikamoinen maa, kun samassa maassa on niin erilaisia ilmastoja. Kiitos kun luet ja seuraat meidän arkeamme! <3

  2. Olga Temonen

    Moi Nelly!
    Juu, ei ole ihan tavallinen viikonloppukohde tuon välimatkan takia. Hauskaa kuulla ettemme olleet ainoat johon tuo paikka on kolahtanut.
    Iloista joulun aikaa teille!

  3. tintti

    Voi se saukko, se on mun lemppari! Se on aikamoinen linssilude ja huomiohakuri. Mulla on onni asua niin lähellä Ranuan eläinpuistoa että tunnissa hurauttaa ja tuleekin useamman kerran vuodessa käytyä. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *