Perhelettukestit

Kesän loppuminen häämöttää, ja se on ihanaa ja kamalaa, niin kuin joka vuosi. Lapset intoilevat jo koulun ja eskarin alkamisesta, Torstikin aikoo kuulemma mennä ensi viikolla “yhdellle” ja eskariin. No ei kyllä sentään mene, Toppe jää vielä vuodeksi äidin helmoihin, onneksi (muuten tämä olisi liian hurjaa). Tämä kesä on ollut tosi poikkeuksellinen. Oma kotileläinpiha on työllistänyt meidät täysin, mutta se ei ole haitannut. Eikä se ole oikein työltä tuntunut, olemme kuitenki saaneet olla koko ajan koko perhe yhdessä, ja muuta ei oikein kukaan meistä osannut kaivata. Tuukka on ollut nyt viikon jo töissä ja olemme minun työntekijäni Piian kanssa vähän kaivanneet Tuukan huumoria. Kun ihan itse joutuu nyt vitsailemaan.

Onneksi on viikonloput, Tuukka vetäisee taas stetsonin päähän ja pyörii farmilla mukana. Aika kivaa, että meille tämä yhdessä työn tekeminen sopii, oli se työ sitten näköjään mitä tahansa. Nyt me siis pidämme Piian kanssa farmia auki vielä elokuun ajan ja syyskuussa olemme auki enää tiluksesta. Ihan hyvä niin, sillä syyskuun 7. päivä on meidän Teit meistä kauniin –elokuvan ensi-ilta ja sen ympärillä on paljon menoa ja tekemistä. Ja seitä jos mitä olemme Tuukan kanssa odottaneet, on niin kivaa kun ihmiset pääsevät viimein katsomaan leffaa (josta tuli muuten ihan älyttömän hyvä!).

Meille on syntynyt farmilla yksi hauska perinne, nimittäin sunnuntai-illan lettukestit. Tai oikeastaan ne ovat vohvelikestit, mutta lettukestit kuulostaa paremmalta. Minulla on omasta lapsuudestani todella vahvoja ja kauniita muistoja siitä, kuinka söimme koko perhe yhdessä lettuja tai vohveleita. Niitä kutsuttiin myös lettukesteiksi, mistä lie Peppi-kirjasta opittuna. Kaukana ei Peppikirjojen menosta olla oltu, kun olemme nyt näitä omia lettukestejämme pitkin kesää viettäneet eläinten keskellä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun olemme saaneet sunnuntaina portit kiinni, minä paistan loput vohvelitaikinoista yhdeksi isoksi kasaksi vohveleita (koska farmi on aina seuraavat 2 päivää kiinni) ja sitten istumme koko perhe alas ja syödään herkut yhdessä pois. Tänään kesteillä oli mukana myös ystäviämme, ja kestit venyivät vähän normaalia pidempään. 

Tässä vielä muutamia kuvia kesän lettukesteiltä, jotta pääsette tunnelmaan. Ei ollenkaan hassumpi perinne, tuli välillä ihan sellainen olo, että me oltaisiin vain keskenämme leikitty kahvilaa. Hauska leikki minusta, perheyritysleikki.

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Moi! Juu, elokuu tuntuu ihanalta ja kamalalta, koulujen alkaminen aiheuttaa haikeutta kesän menemisestä, mutta äkkiä sitä taas alkaa nauttia syksyn tultua sen kauneudesta ja uusista asioista sen mukana. Meille jäi mukavia muistoja viimeisen lomaviikon reissusta: pojalle tuli entistä kovempi “eläinkuume” farmilla, jonka jälkeen yöpyminen aasitilalla aitassa vain voimisti sitä ja seuraavan päivän vietimme kauniissa vanhassa Porvoossa. Kaunista ja marjaisaa elokuuta teille! Tv. Sanna, se joka toi spelttiä

  2. Moi

    Mun ainoa kesäloman oma toive on ollut päästä käymään teidän farmilla. Asutaan kaukana ja tämän viikon lopussa olisi mahdollisuus ajaa teidän ohi ja tulla käymään. Olisiko tietoa mistään viihtyisästä maatilamajoituksesta tai vastaavasta yöpymismahdollisuudesta Iitin lähiseudulla, ehkä 100 km säteellä pohjoiseen päin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *