Parfum, síl vous plait!

Oh ja la la mikä mamma minusta on tullut! Olin tänään lähdössä ratsastamaan ja hetken mielijohteesta keksin makuuhuoneen peilin reunalta hajuvesipullon jota en ollut käyttänyt todella pitkään aikaan. Pullo on ainakin 10 vuoden takaa, siis siltä ajalta kun hajuvesiä vielä tuli ostettua ainakin kerran vuodessa. 

Suihkautin kiireessä hajuvettä ranteeseeni ja pyyhkäisin samalla ranteella kaulaa ja apua. Se tuoksui samalta kun lapsena kaikki äitini ja naapurin mummon  hajuvedet. Äitini ei todellakaan ole koskaan ollut mitään hajuvesityyppiä, eikä ilmeisesti naapurin mummokaan, sillä yhtäkkiä tajusin miksi ihmettelin aina, että mitä ihanaa hajuvesissä muka oli? Kaikki haisivat minusta pistävältä, ummehtuneelta ja todella voimakkailta. Nyt viimein tajusin yhdistävän tekijän: Ne olivat ihan vain pilaantuneita.

Ei puhettakaan että haju olisi lähtenyt minusta mihinkään, vaikka kuinka yritin pestä sitä edes ranteistani pois. Olen siis tänään pokkana käynyt estevalmennuksessa ja sen jälkeen Iitin hevosystäväinseuran illanistujaisissa ylläni sellainen paksu tuoksu johon törmää lähinnä teatteriesitysten väliajalla. Muutenkin hajuvesiasiaa on jotenkin mystifioitu. Ensinnäkään kukaan ei koskaan puhu siitä, että ne todella pilaantuvat. Toiseksi minä suorastaan joskus kärsin siitä, ettei minulla ole "sitä minun omaa tuoksuani". 

Ranskassa asuva isosiskoni on kaikissa tällaisissa tuoksujutuissa idolini. Hän on aina ajan hermoilla hajuvesistä ja tietää niistä yksityiskohtia joita en ainakaan minä (eikä lapsuuteni naapurin mummo) tiedä. Kun sisko tulee kylään, kyselen, nuuhkin ja tenttaan häntä uusimmista jutuista. Aina ajattelen, että nyt otan opikseni ja alan käyttämään edes vähän useammin hajuvettä. Kuten tämä päivä opetti, kovin paljon tahti ei ole kiihtynyt. Eli Veera, jos luet tätä, nyt taitaa olla käsillä todellinen hätätilanne.

p.s. kuva on sieltä 10 vuoden takaa, niinkuin se hajuvesikin.