Blogit
Olgan kotona

Paluu syysarkeen


Paluu arkeen tuntuu kieltämättä hieman oudolta. Muutama viikko meidän elokuvan kiertue- ja ensi-iltakuvioita veivät kyllä niin mukanaan, että oma tavallinen elämä on tuntunut kaukaiselt, eikä kotiin ole ollut ikävä. Nyt olemme yhtäkkiä koko perhe kotona ja vaikka on ihana olla vain, ajatukset harhailevat. Vaikka me Tuukan kanssa kuinka yritämme puhua muusta, keskustelu vie aina elokuvan ääreen. Toisaalta mitä sitten? Onhan tämä ihan ainutlaatuista, kyllä sitä tavallista arkea taas ehtii porskuttaa.

Lyhyesti sanottuna olen ylpeä paitsi itse elokuvasta, myös ennen kaikkea siitä, kuinka moneen ihmistä se on jo nyt tehnyt jonkinlaisen vaikutuksen. Viestejä tulee koko ajan ja luemme ne kaikki. Arvosteluja on tullut laidasta laitaan, mikä on ollut vähän yllättävääkin, eihän sitä kaikkia virheitään itse niin läheltä näe, ja tuskin edes on olemassa elokuvaa, josta kaikki pitävät. Toki, on tässä elokuvassa heikot kohtansa, ja varmasti moni asia jää meitä vaivaamaan että olisi sittenkin pitänyt tehdä niin tai näin, mutta se on nyt tuollainen ja sellaisenaan meille erittäin rakas. Ja meidän mielestä se on edelleen tosi hyvä.

on ollut ihmeellistä kuulla, että leffasta kuulemma puhutaan jo ”kaikkialla” ja mm. nuoret puhuvat siitä koulujen käytävillä. Lisäksi on ollut ihanaa tavata elokuvan kiertueen aikana kymmeniä ihmisiä, jotka lukevat tätä blogia. Olen tosi iloinen että jaatte palaa elämästäni minun kanssani täällä. Menemme ensi viikonloppuna vielä muutamia kertoja mukaan elokuvahumuun, mutta vähitellen katseeni kääntyy jo pysyvämmin syksyyn ja arkeen. Mietin jo tänään keneltä saisin ostettua villasukat talveksi, Hilmalle pitäisi hoitaa kuulemma uusi harrastus. Huomenna aloitamme navetan remottia, että saadaan kotieläinpihan asukkaat lämpimään talveksi. Joulukirja ilmestyy ihan pian, 22.9. ja en tiedä onko se tullut jo painosta, en ole ehtinyt kysellä sen perään. Siitä tuli kyllä aika ihanan näköinen kirja.

Olen tänään kulkenut ympäri Matttilaa ja nähnyt sen taas uusin silmin. Ottanut valokuvia, ihan vain muistaakseni miten kaunista täällä on. Ratsastin auringonpaisteessa sänkipellolla täyttä laukkaa Woodyn kanssa (Ukko edelleen saikulla…) ja siinä karisi ainakin ylimääräiset leffa-ajatukset päästä. OIi sellainen olo kun olisi ollut 15-vuotias heppatyttö taas. Sen jälkeen kävimme koko perheen voimin sieniretkellä keräämässä huikeat määrät suppilovahveroita, eli “sukkelovanhveroita” kuten Torsti sanoi. Sukkeloita siis kontattiin koko perhe metsästä mukaan ämpärikaupalla.

Kommentit (13)

  1. Taisku

    Mitä se siun ukkos pulttailee jatkuvasti? Milloin on pinna kireellä katsojaluvuista, milloin Helen hamppareista. Nauttisi nyt mies kun on elokuvan saanut valmiiksi ja katsojiakin piisaa, eikä olis koko ajan naamavärkki vääränä.

  2. Arja

    Tervehdys täältä Joensuusta.=) Ensinnäkin super kiitos kaunis todella hyvästä leffasta…Näitä lisää=)=) Apulanta kuului minun nuoruuteeni ja olen vuosimallia 1968..=) Vaikka jotkut nyt ajattelee että mitähän toikin vanha mummo mistään mitään tietää niin kyllä tykkään edelleen Apulannan musiikista ja tykkään hautaan asti.Ja todellakin olen mummo 2 lastenlasta siis=) Kiitos siis mahtavasta leffasta=) Ja tää blogi on niin ihanaa luettavaa …Teillä on siellä kaunis koti,ihanat eläimet,ihanat lapset,ihana elämä.Haaveissa on joskus tulla käymään siellä kotieläinpihassa. Kaikkea hyvää teille sinne kaikille ja onnittelut mahtavasta leffasta=)=)

  3. markkinointia, markkinointia

    Kaikki julkisuus on hyvästä 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *