Mitä meillä syödään, päivä 2

Tein aamulla ennen tallille lähtöä sämpylätaikinan ja nostelin taikinasta kauhalla pellille nokareita. Nostin pellin valmiiksi kylmään uuniin kohoamaan ja jätin Tuukalle lapun, että laittaa uunin päälle vartiksi kun herää. Vartti oli vähän alakanttiin, sämpylöistä tuli paitsi aika litteitä, myös katolla paistetun näköisiä, niin vaaleita ne olivat, mutta silti syötäviä.

Päivällä syötiin lounaaksi kaurapuuroa ja mustikoita. Ei ole kuvaa, mutta tuskin sitä kukaan kaipaileekaan.

Nyt illaksi tein pitsaa. Tuukka lähtee maanantaina taas töihin joten päätin piristää sillä loman lopetuksen haikeutta. Itse asiassa meillä syödään tosi usein pitsaa perjantaisin, se on minusta hauska ruoka viikonlopun aloitukseen.

Kuten eilen kerroin, kasvimaa on täynnä raaka-aineita, joten päätin laittaa pitsaamme mangoldia. Mangoldin varret ovat maultaan lähellä parsaa, joten miksipä ei, kokeillaan.

Teen pitsapohjan aina samalla lailla, ilman kaulinta, öljyn avulla levittämällä. Ihan superhelppo ja nopea tapa, joka laskee pitsantekokynnystä todella!

Kasvihuoneessani kasvaa edelleen viimevuotinen rucola. Kun keväällä ensimmäisen kerran avasin kasvihuoneen oven, tämä rucola rehotti siellä jo vihreänä. Viime vuoden rucola ehti kukkia loppukesästä, ja ilmeisesti se pudotti siemenet maahan tätä vuotta varten. Nyt tämä rucola rehottaa ihan älyttömän kokoisena ja sillä on selkeä aikomus vallata itselleen koko kasvihuone. Kutsumme sitä tappajarucolaksi ja tänään sain tuhottua siitä taas pienen osan pitsan kaveriksi. Lisäsin rucolaan oliiviöljyä, suolaa, pippuria, intiaanisokeria ja tipan sitruunamehua. Yksinkertainen ”salaatti” pitsan kaveriksi.

Ja ai niin, leivoin päivällä myös mustikkapullaa. Taas tulevan Pullakirjani koekokkailu, ties kuinka mones sadas…

Tänä vuonna tässä talossa on syöty aika paljon pullaa.

Mangoldipitsa

2 uunipellillistä

 

pohja:

5 dl lämmintä vettä

½ palaa hiivaa

1,5 tl suolaa

1 dl chia-siemeniä (voit jättää poiskin ja korvata jauhoilla)

7 dl täysjyväspelttijauhoja

1 dl öljyä

päälle:

1 prk tomaattimurskaa (suosin paseerattua tomaattia, mutta nyt ei ollut)

250 g juustoraastetta

iso nippu suolavedessä keitettyjä mangoldin varsia 

4 tomaattia

2 palloa mozzarellaa

oliiveja

Pinnalle paistamisen jälkeen:

mustapippuria

oreganoa

 

Liota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää suola, chiasiemenet ja jauhot. Sekoita taikina kauhalla notkeaksi. Lisää joukkoon puolet öljystä.

Jaa taikina kahdelle uuninpellille. Kaada taikinaköntin päälle öljyä ja painele taikina pitsalevyksi, öljy estää pehmeän taikinan tarttumisen käsiin.

Levitä pohjan päälle ensin tomaattimurska, sitten juustoraaste ja lopuksi kaikki täytteet.

Paista 210°c (kiertoilma) n. 15 min tai kunnes pitsan pinta on saanut väriä. Mausta pippurilla ja oreganolla ja tarjoile rucolasalaatin kanssa.

 

 

Kommentit (3)
  1. Super-kivoja nämä ruokapostaukset, ja vielä resepteillä, huippua, kiitos paljon 🙂 Ja taas niin ihanat kuvat! Onko tuossa kuvassa Hilma vai Helga? Ihana joka tapauksessa <3

  2. Olga Temonen
    3.8.2014, 14:44

    No kiitos! Ja tuo ihana on Hilma! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *