Meille tulee siivooja!

keittiö, kitchen, old house kitchen, keittiöremontti, uusvanha keittiö, maalaistalon keittiö, farmhouse kitchen

Kolmen viikon intensiivisen kuvausrupeaman jälkeen havahduin tavallisen arjen keskelle. Voin rehellisesti sanoa että vaikka leffan teko ja etenkin tämän roolin teko on paitsi innostavaa, myös henkisesti haastavaa, niin silti se on helpompaa kun tavallinen arki. Peruselämä jatkuvine säätämisineen ja ylipäätään kaiken elämässäni olevan, monen eri työn ja perheen arjen aikataulujen yhteensovittaminen on huomattavasti kovempaa hommaa.

Ja vaikka kuinka leffan aikaan tehdään vain yhtä asiaa kerrallaan, niin aina on yksi sektori mikä ei poistu elämästä koskaan: Nimittäin kotityöt. Nyt syksyllä eläinten karvojen vaihtuessa pinnalla on etenkin ollut siivoaminen. Kun on ollut tosi vähän kotona, kotiin tullessa talo koiran- ja kissankarvoineen oikein huutaa jatkuvaa, huolellista imurointia. Illalla iltatallin jälkeen ei vaan saa otettua sitä imuria käteen ja aloitettua. Viikonloppuna aamut menevät taas pitkälti tallilla ja kun tulee päivällä sisälle, alkaa väsymys jo painaa, on kamala nälkä ja siivous kuihtuu harmillisen usein hutiloivaksi imuroinniksi sillä pienemmällä ja nopealla käsi-imurilla.

Nyt Leffarupeaman keskellä päätin kokeilla osittaista helpotusta tähän asiaan. Soitin siivousfirmaan ja tilasin eräänlaisessa koemielessä meille siivoojan. Puoleen taloon, niin että siivooja siivoaa vain alakerran, mutta on siinäkin jo aika iso helpotus. Lisäksi haluan uskoa että kun alakerta on siisti, sitä haluaa sitäkin innokkaammin saada yläkerran makkarit ja telkkarihuoneen yhtälailla hohtavan puhtaaksi. Saa nähdä, lupaan raportoida ensi viikolla millaista jälkeä tuli!

Jotenkin on vähän syyllinen olo. Että näin sitä vaan on vuosien saatossa lipsuttu pullaa leipovasta kodin hengettärestä siihen, että kotiin tilataan siivooja. Että miten ihmisten pitää asua niin isossa talossa etteivät ne jaksa sitä itse siivota? Ei voi mitään, olen aikuinen ja tämä olkoon nyt yritykseni hankkia elämään hieman luksusta. Olen siis näköjään valmis maksamaan tyhjästä vapaa-ajastani.

No, saahan siitä sentään edes kotitalousvähennyksiä.

sisustus hyva-olo keittio
Kommentit (8)
  1. …lupaan raportoida ensi viikolla millaista jälkeä tuli…
    Asut pienessä kylässä, siivooja lienee samalta kylältä? Mikäli siivouksen jäljessä on pientä huomautettavaa, toivottavasti et huutele sitä heti kaikelle kansalle vaan keskustelet asiasta ensin siivoojasi kanssa. Mutta jos työn jälki on jo ensimmäisellä kerralla kiitettävää, kerro se kaikin mokomin julkisesti, välittömästi, siivooja nimeltä mainiten.

    1. Töttöröö
      10.9.2019, 19:14

      Olga tais tuossa vaan luvata raportoida, millaista jälkeä hän saa yläkerrassa aikaseksi, kun alakerran siivoaa siivooja. Oliko siivoojan palkkaamisella vaikutusta omaan siivoamiseen vai ei.

  2. olga temonen
    10.9.2019, 19:11

    Haa, tosiaan! Lähinnä kyllä tarkoitin kokonaisuutta, millaista jälkeä tästä hypystä tuntemattomaan tuli, että tuntuuko liian kalliilta, iskeekö nuukuus ja onko se, että itse siivoaa jotenkin enemmän siistin oloinen! 🙂 Mutta en tietenkään antaisi palautetta itse siivousjäljestä täällä, se olisi erittäin törppöä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *