Matkalla Afrikkaan

Tänään on hyvin erikoinen päivä. Nousen kohta ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen lentokoneeseen ja lähden Ugandaan tekemään toimitustyötä Yhteisvastuukeräystä varten. Tämä on ensimmäinen kertani Afrikassa ja ensimmäinen kerta kun olen lapsistani erossa yhtä yötä pidempään. Nyt yhtäkkiä olen 10 vuorokautta pois ja Tuukka hoitaa kotia. Kun on viimeiset kolme vuotta rakentanut omaa elämäänsä pääosin yhden pihapiirin ympärille on varmasti hyvin terveellistä lähteä pitkästä aikaa hetkeksi kauas pois. On mielenkiintoista nähdä Afrikka ja päästä työskentelemään siellä.
Luultavasti lapset tuskin edes huomaavat että Äiti kävi jossakin ja palatessani heitä kiinnostavat vain tuliaiset. Toisaalta onminunkin suurin huolenaiheeni huvittava: Minua ei pelota tuleva kulttuurishokki, eikä se, miten Tuukka saa Hilmalle kaikki puuroateriat syötettyä vaan se saavatko Tuukka ja Imppa-Ukki lypsettyä Rosita-lehmän kun minä olen poissa?
 

Kommentit (4)
  1. Oikein ihanaa ja kokemusrikasta matkaa!!! Odotan innolla kuulumisiasi kunhan ehdit niitä kirjoitella reissusta. Ja perhe pärjää kyllä, myös eläimet! 🙂

  2. Sinä olet hieno ihminen. Siunausta matkallesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *