Maailman siistein Pet shop -kakku

Olin koko viikonlopun koulunpenkillä Vierumäen urheiluopistolla. Pääsin mukaan Suomen ratsastajainliiton I-tason valmentajakoulutukseen ja tästä alkoi opin tie. Oli kivaa, uusia ihmisiä, uusia asioita ja tuoreempia kulmia vanhoihinkin juttuihin.

Tuukka leikki viikonlopun yksinhuoltajaa. Mikään helppo nakki hänelle ei napsahtanut, sillä sunnuntaina illansuussa juhlittiin Torstin ja Hilman synttäreitä (ovat syntyneet peräkkäisinä päivinä, eri vuosina tosin!). Tuukka lupasi täyttää täytekakun (minä tein pohjan valmiiksi) ja hoitaa kaikki muutkin järjestelyt.

Olin ihan levoton siellä fläppitaulun äärellä jo heti sunnuntaina aamusta. Kävin kyllä nukkumassa yön kotona, mutta lähdin taas aamulla niin aikaisin, etten saanut osallistua lasten synttäriaamun perinteeseen, laulamalla herättämiseen ja pakettien antamiseen. Odotin Tuukalta tunnelmakuvia ja tekstareita, että mitkä olivat pikku sankareiden aamutunnelmat… Ei mitään.

Laitoin tekstiviestin:

“Moi! Kelpasiko lahjat? Lauloitteko? Ihan tyhmää etten ole siellä. Älä tule huono kakku tule hyvä kakku!”

Tuukka: ”Laulettiin ja lahjat olivat hyvät.”

Ehkä hänellä oli vain yksinkertaisesti niin kiire, ettei ehtinyt turhia jorisemaan. Kun tulin tuntia ennen juhlien alkamista kotiin, kaikki oli valmista. Juhlissa anoppi ohimennen kertoi, että Tuukka oli kerran soittanut ja kysynyt apua. Että mitä tehdä, kun kermaviiliä ei ole, vaikka ohjeen mukaan sitä pitäisi laittaa? Onko creme fraiche sama asia kun kermaviili? Kun jääkaapista löytyi kuulemma vain rahkaa, jugurttia ja crème fraichea?

Tuukan versio tästä minulle oli: “Kermaviili oli muuten homeessa, laiton sit crème fraichea.”

Kuvissa Hilma 5v. ja Torsti 2v. ja Maailman siistein, Iskän tekemä Pet shop –kakku!

Kommentit (9)
  1. Voi mitenkä hieno kakku ja tunnelmalliset kuvat 🙂 Tuukalle täydet pisteet kotiin, vai mitä? Ihana perhe teillä 🙂 Paljon onnea sankareille!

  2. Hyvä Tuukka 🙂 Onnea synttärisankareille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *