Kurpitsa-kurkumakeitto halloweeniksi

Miten tehdä halloweenkurpitsa?, halloween, halloweenkurpitsa, kurpitsalyhty, halloween pumpkin

Sopivasti tulinen ja lämmittävä kurpitsakeitto liedellä kuuluu rentoihin halloweenjuhliin.

Kun nyt menee ruokakauppaan, hevi-osaston ykkösenä on tarjolla monenlaisia ihania kurpitsoita. Halloween on siis ovella ja ainakaan minä en pysty vastustamaan kiusausta, vaan ostan aina tähän aikaan kurpitsan ja toisenkin. Lisäksi olen saanut muutaman valtavan ison kurpitsan ystävältäni Elinalta. Pakkohan se ihanat kurpitsat on sitten kovertaa lyhdyiksi, joten yhtäkkiä pöydällä on kasoittain lyhtyjen teossa kurpitsan sisäreunoilta kaavittua kurpitsaa. Hyvät kurpitsareseptit ovat nyt tarpeen, tässäpä yksi sellainen.

Minusta kurpitsa on vähän haastava kokata, siispä laitan keittoon sen kaveriksi aina hieman jotain muutakin. Olen tällä hetkellä innostunut tosi paljon kurkumasta, joten ilahduin kun se sopi niin hyvin kurpitsan maun kanssa. Myös tulisuus sopii tällaiseen keittoon enemmän kuin hyvin. Tykkään itse vähän juoksevimmista sosekeitoista, lisäksi lisäilen vettä kokkauksen aikana fiiliksellä, eli jos olet paksumman keiton ystävä, voit vähentää veden määrää rohkeasti ensin vaikka puoleen ja lisätä sitä vähitellen sen mukaan kun tuntuu itselle sopivalta.

Jos koverrat kurpitsan lyhdyksi, kaiva keittoa varten lusikalla reunoilta sitä ”kovempaa” ainesta, sen kaikkein pehmeimmän rihmasto-osan missä simenet ovat jätän kurpitsasta käyttämättä, siemenet voi tosin paistaa pannulla öljyssä, maustaa ja tarjoilla naposteltavina.

kurpitsakeitto, tulinen kurpitsakeitto, kurkumakeitto, kurpitsa-kurkumakeittohalloween, halloween ideas, halloween decorations, halloween pumpkins, pumpkin soup for halloween

Kurpitsa-kurkumakeitto

Ainekset (10 annosta)

1,5 l
vettä
2,5 litraa
Kurpitsaa pilkottuna ( kaikki lajikkeet käyvät)
1
bataatti
3 isoa
porkkanaa
2
sipulia
2
valkosipulin kynttä
tuoretta inkivääriä (peukalonpään kokoinen pala)
3 tl
kurkumaa
suolaa (maun mukaan)
mustapippuria (maun mukaan)
chiliä (maun mukaan)
1/2 pkt
koskenlaskijaa tms (tai 2 dl kermaa)
55 min
{
AKTIIVINEN 25 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Mittaa kattilaan vesi. Kuori ja pilko kaikki kasvikset ja lisää kattilaan. Keitä. Lisää mausteet ja anna keiton kiehua hiljalleen kannen alla vähintään puolen tunnin ajan. Kun kasvikset ovat kypsiä, pilko joukkoon koskenlaskija ja soseuta keitto. Tarkista maku.

Tarjoile tuoreiden yrttien, siemenien ja pähkinöiden tai vaikkapa juustokuutioiden kera.

Kommentit (1)
  1. Kurpitsan siemenet kannattaa paahtaa pannulla ilman öljyä, silloin ne eivät pala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *