Olgan kotona
Olgan kotona

Kun lapset eivät ole kotona, voivat aikuiset pyöräillä rauhassa!

On todella vaikea hahmottaa, kuinka monta kertaa päivässä minua kutsutaan nimellä Äiti. Siis tosi monta. Se on välillä raskasta, mutta ennen kaikkea ihanaa. Tänään, tiiviisti perheen kanssa vietetyn kesän loppupuolella Anoppi yhtäkkiä soitti ja haki lapset teatteriin ja yökylään. Outo hiljaisuus laskeutui Marttilan ylle. Kotieläinpiha oli kiinni. Kukaan kodin puolellakaan ei yhtäkkiä riidellyt, kiljahdellut trampoliinilla tai kaivannut äitiä.

Tuli jotenkin turvaton olo. Haahuilimme Tuukan kanssa omiamme (osittain myös sen takia että meillä on ollut pientä riitaa jo monta päivää), enkä oikein saanut mitään hommaakaan aloitettua. Tällaistako se sitten on, kun lapset muuttavat pois? Eli etsin Tuukkaa tontilta ja mietin että lämmittäisikö sen saunan vaiko ei? Sitten Tuukka keskeytti haahuiluni kun ilmoitti että on korjannut minun pyöräni ja kysyi että lähdetäänkö pyöräilemään?

En edes muista milloin olisin viimeksi edes istunut hetkeksikään pyörän satulaan. Viileä tuuli järven rannalla tuntui ihanan raikkaalta tämän hellejakson päälle. Pyörä rahisi, mutta kulki ja vanhat riidat jäi sinne jonnekin kesätuuleen. Lähimaisemat näyttivät kauniilta ja erilaiseltakin kun autolla ohi paahtaessa. Ylämäet mentiin kilpaa ja nauratti kun tuli melkein kylmä. Lopuksi mentiin lampeen uimaan ja vesi oli lämpimämpää kuin ilma. Kyllä minulle tällaiset eläkepäivät kelpaa sitten joskus.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *