Blogit
Olgan kotona

Koti ja lomakohde

Tämä on 13. alkanut vuosi Marttilassa ja tuntuu että 13 vuoden jälkeen kaikki kunnostustyö pitäisi aloittaa alusta. Tällaisen maatalon asumisessa sitä lähinnä yrittää aina tehdä remontti- ja kunnostuspäätökset sen mukaan, että siitä päästä tehdään mikä tarvitsee eniten huoltoa. Täällä kun näitä rakennuksia piisaa, sitä saakin tosiaan pähkäillä että mitä kulmaa nikkaroitaisiin seuraavaksi. Kun olisikin rahaa ja aikaa tarpeeksi niin mikäs siinä.

Kerran vuosia sitten teini-ikäisenä kauhistelin isälleni sitä, miten paljon aikuisilla ihmisillä on pankkeihin lainaa. Että mikseivät he säästä enemmän ja maksa niitä nopeammin pois? Isäni yritti silloin selittää että olisi ihan hullua maksaa kaikki ruuhkavuodet valtavia lainanlyhennyksiä, juuri ne vuodet kun pitäisi tehdä, mennä ja elää elämänsä “parhaita” vuosia. Nyt vasta aikuisella iällä ymmärrän sitä. Muistan miltä tuntui kun sain opintolainat maksettua. Tuli aikuinen ja hyvä fiilis, että elämä hallinnassa. Muistan myös ajan opiskeluvuosilta, jolloin olin aina yhden visalaskun verran kuukausibudjetistani jäljessä. Ärsytti tyhjentää palkka visalaskuun ja alkaa sitten taas elämään kuukausi velaksi. Siitäkin olen päässyt eroon. Sitä päivää kun asunto- ja remonttilainat on maksettu en viitsi edes ajatella, mutta tarvitseeko sitä? Tärkeintä on että pärjää, saa laskut maksettua, on terve ja onnellinen. Silti haaveilen lottovoitosta ja päivästä, jolloin saisi kerralla laitattaa koko Marttilan kuntoon.

Tämän hetkinen elämämme on tätä: Töitä Helsingissä, kahden asunnon (Iitti ja Lahti) välillä ajelemista, (Ai miksi kaksi kotia? Koska toinen on yhteinen anopin kanssa ja se taas paitsi rikastuttaa meidän ja lasten elämää, myös mahdollistaa meille moninaisemmat työajat ym. ) lasten harrastuksia, hevosia, minun ja Tuukan loputonta puhetta ja suunnittelemista uusista ja vanhoista elokuvista. Ja mikä parasta, kiireettömiä, pitkiä viikonloppuja täällä meidän oikeassa kodissamme, Marttilassa. Täytän reilun viikon päästä 40-vuotta, siksi ehkä kirjoittelen tänne tällaisia kummallisen pohtivia tekstejä, antakaa se minulle anteeksi, uskon tämän haikailun olevan ohimenevää. Tuukka kysyi aikoja sitten mitä haluaisin 40-vuotislahjaksi? Vastaukseni on venynyt puolen vuoden ajanjaksolle, jossa olen aina ohimennen toivonut vain jotain pientä ja vaatimatonta kuten pienkuormaajan tai traktorimönkijän, lomamatkan luksuskohteeseen, hienon auton, ratsastusmaneesin, vuosisadan bileet ja muuta sopivaa. Todellisuudessa en tarvitse mitään, en edes sitä lottovoittoa. Tai no, ne bileet. Inhoan vanhenemista, mutta jotain hyvää siinäkin on: syy tavata ystäviä.

On hassua, että vaikka tavallaan kadehdin ystävieni huikeita lomakuvia trooppisista lomakohteista, silti tunnen että akkuni latautuvat parhaiten täällä Marttilan mäellä. Nyt tämä meneillään oleva juuri sopivan verran pakkasta -jakso on ollut parasta talvea pitkään aikaan. Voisin vain loputtomasti tepastella tuolla pihalla ja ihmetellä lumimaisemia. Siirrän siis matkustusajatukset taka-alalle ja kohdistan katseeni jo alkaneen vuoden tuleviin remontteihin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *