Kompassit matkaan

Viimeaikaiset keskustelut Torstin kanssa ovat kovasti kääntyneet Ranskaan. Poikaa kiinnostaa mm. se, syödäänkö siellä lihaa ja onko sielläkin joskus ollut dinosauruksia. Kesälomamme alkaa olla loppusuoralla ja se päätetään matkustamalla Ranskaan, minun siskoni luokse. Siskoni Veera on asunut siellä aika tarkkaan 20 vuotta ja minä olen käynyt siellä tuona aikana kaikkiaan 4 kertaa. Lapset eivät koskaan, joten nyt päätin "repäistä". Reissuun lähtevät lapset ja minä, Tuukka jää kotiin hoitamaan eläimiä, koska hän on sitä ihmistyyppiä jolla on varmaa tietoa siitä, että kaikki meidän eläimemme joko karkaavat tai joutuvat johonkin pulaan juuri silloin kun emme ole kotona. Aluksi olin kovasti sitä vastaan että Tuukka jää kotiin, mutta nyt olen tottunut ajatukseen. Ehkä siinä on järkeäkin, saan kerrankin jutella siskon kanssa rauhassa kun niin harvoin kuitenkin nähdään. Lapset ovat tietenkin innoissaan ja jännittyneitä, lentokoneeseen mennään onneksi jo toista kertaa, että kokemusta siitä matkustusmuodosta siis piisaa. Pakkaaminen on hyvässä vauhdissa ja mikä tärkeintä: Passit on hankittu.

Ensin käytiin passikuvassa Kouvolassa. Kaikki kolme kävivät kiltisti vuorotellen  kuvaajan edessä mököttämässä kuten asiaan kuuluu. Siitä sitten passinteko jatkui nettihakemusten kautta poliisilaitokselle, missä oli edessä Helgan ja Hilman osalta nimikirjoituksen antaminen. Hilma stressasi asiasta jo etukäteen oikein huolella. Neiti on 7 vuotta ja häntä jännitti kun hän ei osaa vielä kirjoittaa nimeään kuin ainoastaan tikkukirjaimilla. Ja tietenkin tilanne itsessään jännitti, eikä muutenkaan sukunimen kirjoitus mennyt ilman sanelua. Kolmannella yrityksellä koko nimi mahtui viimein sille tarkoitetulle riville ja kaikki, sekä virkailija, minä että sivustaseuraajat huokaisivat helpotuksesta.

Muistan itse kun olin lapsi ja olimme menossa ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni. Äiti otti meistä  järjestelmäkameralla kuvat, talon portaiden eteen vititetyn lakanan edessä. Aurinko häikäisi ihan hirveästi ja lopputulos oli sen mukainen. Minua hävetti se outo, kalpea mustavalkoinen siristelykuva mikä omasta passista sitten löytyi. Nyt nämä totiset pienet matkustajat sulattavat kyllä äidin sydämen täysin. Ja onhan se hieno, ikioma passi. Kävimme Torstin kanssa hakemassa uudet passit Kausalan R-kioskilta. Sitten kävimme kaupassa, ja kotimatkalla Toppe kysyi saisiko hän itse pitää kädessä sitä kompassia. En ymmärtänyt. "Sitä kompassia missä on se kuva ja mikä pitää ottaa mukaan kun menee Ranskaan." Ilman muuta sai pitää omaa kompassia kädessä koko matkan ajan. Ja aika osuvaa, onhan sitä kautta aikojen kompassien kanssa matkustettukin. Huomenna me siis pakataan (kom)passimme ja lähdemme reissuun.