Kissa maalarina

Toimimme kerran kuussa viikonlopun ajan tukiperheenä 15-vuotiaalle Veralle. Vera tuli eilen, sai vasaran käteensä ja neiti nakutteli lattialistoja kiinni apunani koko illan. Vera on käynyt meillä nyt suurin piirtein vuoden verran ja vierailut ovat luonteva osa elämäänne. Vera on ujo, mutta tomera tyyppi jonka kanssa on helppo olla. Tyttö onkin varmaan aika poikki kun menee sunnuntaisin kotiinsa meillä vierailujen jälkeen. Viikonloput kun aikalailla menee minun perässäni tallilla, pihalla, ympäri taloa ja vaikkapa juuri remontissa mukana autellessa. Sitä tukiperheenä oleminen mielestäni onkin; ollaan vain ja tehdään asioita yhdessä.

Olemme eilisestä asti touhunneet remontin parissa koko perheen voimin. Lattiat on maalattu, listat sahattu ja keittiön kasaaminen on sopivasti kaaoksessa. Minä hoen koko ajan Tuukalle miten kivaa on remontoida yhdessä pitkästä aikaa, ihan kun silloin 7 vuotta sitten kun tänne muutettiin, kuunnellaan radiota ja vitsaillaan.

Pikkutytötkin osallistuvat,

lähinnä olemalla tiellä. Helga opettelee naulaamista laudankappaleeseen ja sitten taas rakennetaan pahvilaatikosta hevostallia. 

Ainiin, maalasivat he kerran listojakin, tosin hyvin vähissä

vaatteissa ja vesiliukoisella maalilla, mutta osui sitä maalia muutamankerran siihen listaankin. Sotkusta huolimatta maalarit olivat järjettömän ylpeitä suorituksestaan. Nuorena se on vitsa väännettävä, eikös?

Koomisin maalaustilanne syntyi muutama päivä takaperin, kun maalasimme Tuukan kanssa tuvan ja keittiön lattioita. Yksi kissanpennuista livahti Tuukan selän takaa lähes kokonaan maalattuun tyhjään tilaan ja säntäili hädissään ympäri liukasta maalia meidän huitoessa ja kiljuessa ympärillä. Viimein kissa livahti ulos ja alkoi akrobaattinen osuus missä paikkailimme pieniä tassunjälkiä jo maalatulla lattialla….