Katsotaan kauas

 

Ihana ihana pääsiäinen. Neljä päivää taannutti minut taas kotielämään ja siellähän minä viihdyn. Ei mitään ihmeellistä, ruokaa, hengailua, pelejä, taas ruokaa (=herkkuja) ja vastapainoksi pientä reippailua talo-talli-talo akselilla. Kävimme tyttöjen kanssa myös metsässä vakoilu-majoja rakentamassa (pitkä projekti, etenee pikku hiljaa). Tuukka puolestaan raivasi risukoita ja pilkkoi kaatuneita puita tontilta. Keväisin, kun tila paljastuu lumien alta, olemme molemmat aina ihan intoa täynnä. Suunnittelemme taas kovasti mitä kaikkea aiomme tehdä täällä tänä kesänä. Tosiasia on, ettei puoletkaan näistä projekteista vielä tänä kesänä toteudu, mutta suunnitelmia pitää olla, katsotaan kauas. 

Lapset kinusivat ratsastamaan, suostuin. Välillä on pakko ryhdistäytyä, tuleepahan Pette-ponillekin jotain tekemistä. Torsti on ihan hulluna ratsastamiseen. Ratsastusjärjestys toteutettiin seuraavanlaisesti: Ensin Torsti, sitten Hilma, sen jälkeen Torsti, jonka jälkeen Kirppu, sitten Torsti, sitten Helga ja viimeisenä Torsti. Kun lopetimme, Torsti sai järjettömät raivarit. 2-vuotias tietää mitä tahtoo.

Kävin maanantaina kouluratsastuskisoissakin. Voitin! (okei, meitä ei kyllä ollut kyseisessä luokassa kuin 3 osanottajaa, mutta silti, ruusuke tuli että napsahti.) Kyllä nyt jaksaa taas treenata. 

Kommentit (1)
  1. Moi. Ne on ikuisuusprojekteja ne omakotiasujan rojektit:D. Ja hyvä niin, eipähän lopu hommat kesken. Onnea hyvästä kisasuorituksesta. Just hain kirjastosta siun pullakirjan lainaan. Josko oppisin viimein kunnollisia pullia tekemään. Aina tullee vaan kuivia käppänöitä :P. Hyvää kevättä sinne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *