Kahden tunnin rantaloma

Hassua elää Suomen tropiikissa. Iltaisin kun menee nukkumaan, joku otus sirkuttaa ikkunamme alla. Meillä ei ole hajuakaan onko se sammakko, sirkka vai lintu, mutta siitä tulee joka tapauksessa hyvä tunnelma ja olo on kuin milläkin paratiisisaarella. Kuumuus tekee vähän veteläksi, ja tuntuu että tehokkaampi voisin olla, mutta silti kesä ja lämpö tuntuu edelleen ihanalta.
Ranskassa asuva siskoni oli käymässä ja häneltä olen oppinut että ranskalaiseen kulttuuriin kuuluu viettää käsittämättömän pitkiä aikoja kesästä uimarannalla. Minusta tuo homma on lähinnä ajanhukkaa, en malta kauaa hiekassa loikoilla enkä kauaa viihdy vedessäkään joten lapseni ovat nyt tähän mennessä käyneet koko elämänsä aikana kokonaista 5 kertaa uimassa, joista 2 viime kesänä, joten olen tänä vuonna jo vähän petrannut!

Muistan jo lapsena miten palelin aina kun oltiin uimassa siskojen kanssa. Tämä saattoi johtua siitä että tuolloin ei kyllä ollut tropiikista tietoakaan, mutta joka tapauksessa lapsuuden uimamuistoni on joka kerralta sama: Haluan ensimmäisenä vedestä pois, seison huulet sinisenä äidin mielestä hyvä, mutta minusta huono ja imukyvytön pellavapyyhe hartioillani lepikossa Pielisjärven rannalla, odotan toisia ja tapan itikoita.
Tämän kesän uimakokemukseni ovat olleet jo valoisampia. Olen myös oppinut että lapsille pitää olla leluja mukana, pienille hiekkaleluja ja isommille kellukkeet tai uimarengas, mieluummin molemmat. Lisäksi mukana pitää olla eväitä ja lehtiä mitä en kyllä ole ehtinyt lukemaan. …Ja edelleenkään ei kyllä ole kiire mihinkään rantalomakohteeseen, kaksi tuntia Kouvolan käyrälammen rannalla kun tuntuu minusta jo ikuisuudelta.
 

Kommentit (2)
  1. Ihanaa!
    Mä olen kanssa oppinut tuon lisävarusteiden tärkeyden. Kunnon eväät, hiekkalelut ja uimalelut on olennaisia hyvän rantareissun kannalta. Ja tarkkaan valittu ranta, jossa ei koko ajan kadota lapsiaan näkyvistä ja se syvenee tarpeeksi hitaasti.
    Päivänhän siinä saa kulumaan, mutta toisaalta vähemmän kinastelevat keskenään kun on jotain mielekästä tekemistä. Eikä sinne sitten talvella pääse..
    Muistan kyllä kuinka sitä nuorempana eräänkin kerran oltiin heittämässä talviturkkia jo kesäkuun alussa. Ei mikään ihme että oli kylmää vettä! 🙂

  2. Itsekkään en ole mikään ranta ihminen. Lasten kanssa on joskus pakko ajatela toisin. Antaa itselle paljon kun näkee kuinka paljon lapset nauttivat vedestä.Pitäähän lasten oppia uimaankin. Meidän esikoinen käy kavereiden kans uimassa isommilla rannoilla. Pienten kanssa käydään pienellä lammen rannalla jonne on lyhyt matka. Itsekkin huomasin eväiden ja uimarenkaan valtavan merkityksen.Nopeasti vierähti useampi tunti eväsretkellä rannalla. Kyllä tästä kesästä nauttii kun osaa ottaa pienistä asioista ilon irti. Oikein hauskaa ja lämmintä kesän jatkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *