Kadonneiden korvamerkkien tapaus

 
Sain eräänä aamuna puhelun Eviran (elintarviketurvallisuusviraston) eläinluettelotarkastajalta. Koska tilallemme ei ole tullut uusia nautoja Rosita-lehmämme lisäksi moneen vuoteen, olemme siirtyneet erityistarkkailtavien tilojen lokeroon, ja heidän täytyisi tulla tarkastamaan onko ainukaisella lehmällämme korvissaan asiaankuuluvat korvamerkit. ”Tulisimme jo tänään, sopiiko?” -Totta kai sopii, tervetuloa. Rositalla on ollut merkit korvissan jo meille tullessaan, joten ilman muuta, tulkaa tarkastamaan vain.

Rouvat saapuivat, pukivat kenkien päälle muovipussitossut ja liukastelivat lumisen pihan poikki perässäni katsomaan Rositaa. ”Täällä se tilan ainut lehmä on”, esittelin ylpeänä ja käännyin samalla tarkastajiin päin. Heidän hymynsä hyytyi ja he vilkuilivat toisiaan vaivaantuneena. Katsoin taas Rositaa, ja huomasin sillä hetkellä että eihän sillä mitään korvamerkkejä ollut, ei ainuttakaan!

Menimme sisälle kahville ja aloitimme paperisodan uusien korvamerkkien hommaamiseksi pudonneiden tilalle. Asia olisi ollut kuulemma huomattavasti vakavampi ”rikos” mikäli minulla olisi ollut 20 lehmää pihatossa ilman korvamerkkejä. Kuinka ne sitten erotettaisiin toisistaan? Hävetti, koska olin ollut niin varma että korvamerkit ovat paikallaan, ei minulle tullut mieleenkään että ne ovat voineet pudota. Onneksi rouvat olivat sen verran ammattilaisia että he näkivät heti että Rositan korvissa oli korvamerkkien jättämät reijät tallella, eli siis olivat ne merkit joskus niissä korvissa olleet.

 

Tuukkaa tapaus nauratti illalla kovasti. ”Miten sä et ole voinut huomata että ne merkit on pudonneet aikaa sitten?” Niin, miten en ole voinut huomata että lehmän korvissa roikkuvat kirkkaankeltaiset, rumat läpyskät ovat pudonnet? Ilmankos Rosita onkin näyttänyt minusta lähiaikoina niin hyvältä.

Kommentit (5)
  1. Ollos huoleton! 🙂 Eiköhän teidänkin perheessä ole muutakin muistettavaa kuin lehmän korvamerkit. Eihän sitä monilapsisessa perheessä toisinaan edes muista omien lasten lukumäärää saatika syntymäaikoja. Itse kerran yritin ilmoittautua päivystykseen 14-vuotiaan tyttären kanssa ilmoittamalla sitkeästi 6-vuotiaan pikkuveljen henkilöllisyyden….siinä hoitaja katseli meitä säälien ja totesi, että eiköhän tuo nyt kuitenkin ole vähän vanhempi ja taitaa olla tyttökin…… No, olihan se vähän noloa, mutta elämä on….;)

  2. Hei Olga. Kiitos hauskasta päivän aloituksesta. Tulipa hymyä huuleen lukiessani tarinasi. Varsinainen rikollinen 😉 Suomi on oikea luvatun byrokratian maa, eipä taida olla tarkastajillakaan kovin kiirusta kun yhden pienen suloisen Rositan perässä on aikaa kuljeskella! Mukavaa joulunodotusta sinne! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *