Kaak kaak!

Meidän tilamme edessä on naapurin valtavan kokoinen sänkipelto, ja pellon takana häämöttää järvi. Tämä pelto-järvi yhdistelmä on suoriutunut voittajaksi tämän vuoden kanadanhanhien paras kokoontumispaikka -äänestyksessä. Ovathan ne siinä hengailleet aiempinakin vuosina, mutta sana hyvästä kokoontumispellosta lienee levinnyt ja nyt on kuulkaas tunkua. Olin vielä eilen sitä mieltä että ihanaa, niitä tulee lisää, jotenkin kiva seurata niitä.

Viime yönä aloin toistuvasti herätä kaakatukseen. Eikä siis mihinkään pieneen satunnaiaseen huuteluun vaan tuhatpäisen hanhiparven kiukkuisiin palavereihin, mitä tyypit kävivät ilmassa talomme yllä. Pyörin sängyssä ja kuuntelin sitä loputonta sukukokousta. Välillä meno rauhoittui ja jatkui vaimeampana kauempana juuri niin, että ehdin saada unen päästä kiinni. Jotta sain taas herätä tasaiseen kaakatukseen. Miksi ihmeessä linnut heräävät niin aikaisin?

Tänään seurailimme päivällä valtavan hanhiparven liikehdintää. Välillä ne tepastelivat pellon päästä päähän ja sitten taas lennettiin ylitse ja ohitse ja sitten taas pellolle kokoustamaan. Hevoset eivät ole moksiskaan ( Se onkin jännä, että ne harvoin pelkäävät mitään lentävää, koska alkujaan niiden vihollinen hyökkäsi aina maasta ). Koirat olivat kieltämättä vähän hämillään. Toivon että kaakatuspalaverit on pian pidetty ja mattimyöhäisetkin ovat saapuneet paikalle. Näin ainakin aikaisempina vuosina, eli ne kokoontuvat tuohon ( katsomaan kun minä ratsastan, taatusti hyvää ajanvietettä ) ja sitten tarpeeksi ratsastunäytöksistä saatuaan, ne muuttavat etelään.