Joulurauhaa!

Kun tytöt ovat pitkin syksy kysyneet koska joulupukki oikein tulee, olen aina vastannut että ensin tulee lunta, ja sitten vasta tulee pukki. Ja voi sitä lasten riemua kun aamulla maa oli aivan valkoinen! Sitten avattiin joulukalentereista viimeiset luukut ja lopuksi revittiin auki koko kalenteritkin, pieneksi silpuksi pitkin lattiaa…
Minä sähläsin eilen aamutallilla viedessäni kahta hevosta yhtä aikaa tarhaan. Toinen säikähti toista ja ryntäsi, jäin alle ja hevonen ruhjoi jalkapöytäni nilkutuskuntoon. Tuskin jalasta mitään murtunut on, koska nilkka liikkuu ihan hyvin, mutta kyllä siinä todella kipeä mustelma on. Siihen jäi sitten jouluratsastukset, mutta ei se haittaa; kovin innoissaan hevoset tänäkin aamulla revittelivät lumisessa tarhassa. Ne ovat joululomansa ansainneet.
Siivosin äsken tallin ja ajattelin viedä karsinoiden pieliin hevosille havuja mutusteltaviksi. Laitoin karsinoihin reilusti purua ja illalla menemme lasten kanssa tallille ja eläimet saavat vielä porkkanoita ja muita herkkuja.
Kingo-aasikin sai muuten aamulla lumisateeseen takin niskaan ja siitähän se varsinainen joulu alkoi…
Nyt on talo siivottu ja jouluruuat odottavat kylmiössä. Kuusi tuli äsken sisään, kunhan se sulaa, päästään tyttöjen kanssa koristelemaan sitä. Jossain välissä pitää vielä ehtiä käärimään muutaman paketti ja sitten on kaikki valmista.

Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, kiitos kaikista palautteista, on mukava kirjoittaa kun tietää että teksteistä on ihmisille iloa.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
 

Kommentit (1)
  1. Mukavaa ja rauhaisaa joulua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *