Joulun parisuhdeihmeitä

 

Tämän vuoden joulu on kasattu liikoja suunnittelematta, vähitellen koristelupohjalta kuten aiemmin mainitsinkin. Tuukka piti minulle muutama päivä sitten pitkän kiukkuisen palopuheen siitä, ettei hän oikeasti ”nyt niin kauheasti” joulusta välitäkään ja täällä on pakko siivota kun ”sä niin tästä joulusta tykkäät”. Sanoin että eihän ole pakko, tehdään mitä halutaan ja voin tehdä poikkeuksia. Ja voin tehdä yksinkin koska ja jos haluan. Sitten eilen meillä oli Talliporukan joulujuhlat tulossa, ja kiukutteleva mieheni sai jostain joulumieltä. Tyyppi riehui pari tuntia täällä kalsarit jalassa (liian kuuma, kuulemma) ja siivosi talon joulukuntoon samalla kun minä leivoin piparkakkuja.

Tämä päivä olikin sitten laatuaikaa, jätimme lapset Babuskalle ja menimme kahdestaan Kouvolaan vielä ostamaan lapsille paketteja. Kävimme syömässä ja halailemassa toisiamme pitkin kauppakeskusta. Tiedän, ihan tosi siirappista, mutta ei voi mitään, nyt on joulu. Mutta suurin ihme tapahtui kun tulimme kotiin tuomaan paketteja ja tekemään iltatallia. Avasin keskustelun huomisen aattopäivän aikataulusta. Halusin käydä tunti tunnilta läpi päivän ohjelman ja olin pudota penkiltä koska se oli Tuukan mielestä hyvä idea. Tässä yhteisessä pikku palaverissa oli siis todella läsnä historiallisia elementtejä. Mietimme yhdessä mihin aikaan haetaan kuusi, tehdään tallihommat, syödään joulupuuro, käydään Äidin luona sairaalassa, saunotaan, mihin väliin pukki tulee. Nyt me tiedämme siis molemmat mitä huomenna tapahtuu ja mihin aikaan. Ihmeiden aikaa tämä joulu.

Ja vielä pitää hehkuttaa, tilaamani Torstin joulusukka saapui ajoissa! Helgan kummiperhe on puoliksi amerikkalainen ja olemme saaneet heiltä ensimmäiset joulusukkamme, Helgalle, Tuukalle ja minulle. Myöhemmin olen sitten tilannut Amerikasta omat sukat Hilmalle, Kirpulle ja nyt oli Torstin sukan vuoro. Sukat asetellaan huomenna aattona takan reunalle ja niihin ilmestyy pienet paketit joulupäivän aamuna. Paitsi viime vuonna ”Pukki oli unohtanut laittaa lahjan äidin sukkaan”, Helga äsken muisti kertoa. Jännä nähdä kuinka Tuukka infoaa pukkia tästä sukkalahjasta tänä vuonna.

Tässä vielä muutama kuva Marttilan joulukoristeista niitä toivoneille. Laitan huomenna lisää kuvia, näin illalla kun kuvat meinaa jäädä aika heikoiksi. Hauskaa, stressitöntä aaton aattoiltaa kaikille!

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *