Jouluintoilua: Kranssi kepeistä ja kävyistä

Minulla on jo lähtenyt lapasesta joulun kanssa. Olen soittanut jo vaikka kuinka paljon joululaulujakin. Aloitin varovasti Sia:n joululevyllä ja siitä olen jo porttiteoriatyyppisesti valunut kuuntelemaan ihan kovan luokan biisejä, eli meillä kuunnellaan jo täysin tunnistettavia hittijoululauluja. Samalla kun joululaulut soi, tekee heti mieli valmistella joulua. Tässä yksi edullinen vinkki:
Kuten aiemmin kerroin, keräsin meidän metsästä käpyjä kuivumaan. Lisäksi kävin metsässä uudella reissulla keräämässä korillisen keppejä. Keräsin kaluttuja, pääosin kuorettomia, puista pudonneita oksia. Päätin kokeilla kranssin tekemistä oksista, olen sellaisia joskus nähnyt ja materiaalien askeettisuus viehätti minua niin paljon että halusin kokeilla.
Liimapyssy ei tosin ole mikään kovin askeettinen kapine, mutta materiaalit kuitenkin. Työ sujui helposti ja oli kivaa. Vaikken koe itseäni oikeastaan ollenkaan käsityöihmiseksi (en esim. harrasta lainkaan kutomista), tämän tyyppinen rakentelu sopii kyllä. Ihan mahtava tapa rentoutua ja nollata ajatuksia.
Lopputulos oli hieman toispuoleinen mutta pysyi kasassa. Liimasin koristeeksi nyt jo kauniiksi auenneita käpyjä. Lapset olisivat halunneet auttaa, mutten antanut, sen verran heiveröinen rakennelma kuitenkin varsinkin tekovaiheessa oli.
Kun sain kranssin valmiiksi, kiedoin siihen Jouluvalot ympärille ja nostin seinälle. Ulko-oveen tuo olisi sopinut, mutta ilman kosteus saa kävyt menemään takaisin suppuun ja irtoamaan, joten tällaisen paikka on sisällä. Vähän jännitti että koska se sieltä kapsahtaa alas, mutta hyvin on pysynyt seinällä, ja etenkin hämärässä näyttää aika kivalta!

tee-itse jouluaskartelu
Kommentit (5)
  1. Kaunis on ja sopii hienosti hirsiseinälle! Minullakin on samantyylinen, mutta ostettu. Kävyt siitä puuttu, mutta niitähän voisi lisätä 🙂
    Mari

  2. Yhdyn edelliseen. Tosi ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *