Ihan itse

Kun olin lapsi, minua huvitti äidin tapa kertoa samalla tavalla asioita eri (ja joskus samoillekin) vieraille aina uudestaan.  Kun teimme jäätelökoneella kesäisin jätskiä, Äiti selitti vieraille, kuin selityksenä materian hankinnalle, että koska asumme niin kaukana kaupungista, on parempi että tytöt voivat itse tehdä jäätelöä makean nälkäänsä. Kun me teimme ruokaa, äiti väitti että me haluamme tehdä itse, vaikka ei se aina ollut niin. Meidät vaan yksinkertaisesti kasvatettiin siihen, että kaikki perheessä kokkaavat, kyllähän kouluikäinen jo osaa perunoille kastikkeen tehdä. Ja kyllä vain osasi. Nyt kun patistan omia tyttöjäni paistamaan vohveleita tai keräämään itse metsästä metsämansikoita, kuulen itsessäni paljon äitiäni. Itse tehty tai poimittu maistuu paremmalta.

Nyt jo edesmennyt äitini opetti minulle sen, että pienikin osaa, jos saa mahdollisuuden opetella. Se on yksi isoimmista lahjoista mitä olen elämässäni saanut, nimittäin luvan tehdä itse lähes kaikkea heti kun on vain edes vähän ollut hajua yhtään mistään. Toisaalta se on tuottanut ihmistyypin joka tekee aikuisenakin sitten vähän kaikkea eikä mitään kunnolla, mutta tekeepähän kuitenkin.

5v. Hilmalla ja 7v. Helgalla oli tylsää. Torsti nukkui ja me aikuiset teimme omiamme. Muutama tunti omaa aikaa tytöillä keskenään tuotti tähän maailmaan ehkä söpöimmän keppihevosen ikinä. 

Jossain askartelukirjassa oli ollut ohje. Helga osaa vähän lukea. Sukka oli kuulemma pitkään ollut pariton. Puukarahka löytyi liiteristä, neulaa ja lankaa korvien ja harjan kiinni ompelemiseen minun ompelulaatikostani. Sisällä on kuulemma "muita parittomia sukkia".

Äitini olisi ollut lapsenlapsistaan ylpeä.