Hymähdyksiä

Kun on ollut riittävän kauan saman ihmisen kanssa, sitä oppii tulkitsemaan toisen pienintäkin elettä tai eleettömyyttä. Muutama päivä sitten lähdin kauppaan ja hoitamaan pakko tehdä-asioita ja Tuukka jäi lasten kanssa kotiin. Kun tulin takaisin, oli jo myöhä. Oli myös nälkä, väsytti ja vaikka mitä, joten koin olevani kuin mikäkin sankari kantaessani kauppakasseja sisälle. Tuukka alkoi heti purkamaan ostoksia ja kertomaan mitä kaikkea nyt oli siinä ajassa tullutkaan pohdittua. Minä seisoin takki päällä hetken kuuntelemassa, kunnes sanoin väliin että menen nyt tekemään iltatallin ja tuun sit sisälle. Tuukka hymähti. Hymähti juuri sillä lailla, että se ärsytti minua, olinhan väsynyt ja nälkäinen. Minä kilahdin heti: Mitä? Onko hän sitä mieltä että minun ei pitäisi mennä talliin? Jättää eläimet ruokkimatta vai mitä? Ei kuulemma ollut, sanoi että mene vain. Jäin kiukussani vähän liian pitkäksi aikaa jankuttamaan, että mitä tuo ärsyyntynyt hymähdys sitten tarkoitti? Tuukka sanoi vain uudestaan ja uudestaan että ei mitään ja minua ärsytti kun hän ei sanonut muuta. Sanoin että tuollainen hymähtely on epäreilua, koska minä kuvittelin olevani enemmänkin sankarillinen kun lähden sinne yksin ilman häntä ja sitten saan kannustukseksi ärsyyntyneen hymähdyksen.

Kuulostaa näin jälkeen päin tosi huvittavalta edes kirjoitta tuosta hymähdyksestä.

Paiskoin ovia ja menin sinne iltatallille. Otin hepat sisään ja ruokin ne, kiukku laantui. Jossain vaiheessa huomasin että Tuukka oli tullut myös ulos ja hän ruokki lampaat, vuohet, alpakat ja lehmän. Pakko myöntää, se lämmitti mieltä. Kun molemmat olivat valmiita, kohtasimme pihalla. Menin miehen viereen ja kysyin: "Kerro mulle hymähditkö siksi, että tykkäät minusta, olit odottanut mua kotiin ja sua harmitti kun mä heti olin lähdössä talliin?"

"No joo kai", kuului vastaus.

"No mikset sä sanonut heti?" Kysyin.

Tuukka hymähti vastaukseksi, sillä lailla hyvällä tavalla.