Hilmahan osaa!

Lasten kanssa kotona ollessa keksii kodissa kaikenlaista tekemistä ja kunnostamista mutta tekeminen ja näiden syntyvien ideoiden toteuttaminen etenkin 1,5 vuotiaan Hilman kanssa on aika rajallista ja jopa hankalaa. Olen tullut siihen tulokseen että ainoa mahdollisuus tehdä jotain hyödyllistä on tehdä se lasten yhdessä kanssa. Sehän hidastaa tekemistä ihan älyttömästi mutta eteenee se etanakin ja lapsilla on yleensä aidosti hauskaa. Tänään koettelin hermojani maalaamalla lasten kanssa lastenhuoneen komeron. Helga nyt tajuaa jo jonkin verran ohjeita ja homma pysyy kohtuullisesti hanskassa kun vain teippaa hyvin ei-maalattavat reunat ja laittaa ympäristöön riittävästi sanomalehteä. Hilma taas on…kaaos. Onneksi maali oli vesiliukoista, koska tämä neiti, ensimmäistä kertaa pensselin varressa, maalasi lievästi sanottuna ronskein ottein. Helga oli hyvin vaikuttunut pikkusiskon maalaustaidoista. ”Äiti kato, Hilmahan osaa maalata! Kato, Hilma maalaa kattavalla tyylillä!”
Oli stressaavaa, ikimuistoista ja näin jälkeenpäin ajateltuna jopa kivaa. Ja ennen kaikkea, Onnistuttiin tavoitteessa, kaappi on maalissa, kuten Hilmakin.
 

Kommentit (3)
  1. Kattavalla tyylillä! :DD

  2. Ihana pieni maalari!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *