Blogit
Olgan kotona

Hilma pieni raivopää

Hilma on perheemme reilun 2,5 vuoden ikäinen raivopää. Vastaavaa uhmaikää en ole vielä aikaisemmin tavannut, Helga ja sijaistyttömme kun molemmat ohittivat tämän paljonpuhutun vaiheen muutamalla minä itte -raivarilla. Hilma puolestaan on vauvasta asti ollut erilailla itsenäinen ja voimakastahtoinen tapaus joka koettelee meitä vanhempia nyt kahden aikaisemmankin edestä.

Minusta tuntuu, että Hilmalla on oma vahva ajatus siitä miten hän haluaa tätä elämää elää ja minä teen nyt kaikkeni nujertaakseni tämän suunnitelman. Nujerran hänen omasta mielestään hyvät, minusta älyttömät ideansa ja puristan hänet pikkuhiljaa oikeanlaiseen käyttäytymismuottiin. Se tuntuu kamalalta, mutta en voi antaa piiruakaan periksi. En voi päästää häntä prinsessakengissä pakkaseen tai pelkässä mekossa pulkkamäkeen. En voi antaa hänen nousta ylös katsomaan telkkaria keskellä yötä, en myöskään juokse herättämään Tuukkaa klo 3 yöllä vain koska rakkaalla raivopäälläni on iskälle ”yksi ajatus”.

Raivokohtaukset tulevat selkeinä puuskina ja kestävät muutamasta minuutista tuntiin. Olemme alkaneet keskustelemaan kohtauksista Hilman kanssa, ja se on auttanut vähän. Hän itsekin tunnistaa kun kiukku on tulossa ja alkaa ensimmäisenä kitisemään että ”Mä haluan rauhoittua!” Nyt vähitellen osa puuskista menee heti ohitse, kun hän suostuu keskustelemaan. Mutta useimmiten rauhoittelu ei auta, koska taustalla on konflikti ja tukahdutettu pikkuemännän tahto.

Koin viime viikonloppuna yhden äitiyden huippuhetkistä kantaessani tulipunaisena rääkyvää lasta ulos kauppakeskuksesta. Hilma sanoi ravintolassa ettei jaksa enää syödä. Annos vietiin pois ja hän halusi sen pian takaisin ja se oli liian myöhäistä. Tyttö veti keuhkot täyteen ja antoi palaa. Olimme muutenkin lähdössä, joten päätimme että kiva koko perheen ostosreissu loppuu siihen paikkaan. Niinpä neiti huusi, potki ja sätki läpi tukahduttavan pitkän ostoskeskuksen, aina parkkipaikalle asti ja vielä autossa puoleen väliin kotimatkaa. Kaikki vain kolmen ranskalaisen perunan tähden, jotka jäivät lautaselle ja jotka hän oli aikonut ottaa MUKAAN.

Kommentit (18)

  1. Pirjo

    Tuli tuosta keskustelusta mieleen, että meillä kans yritetään keskustella, mutta raivostuttavaa on yrittää puhua päälle, kun toinen kiljuu kurkkusuorana. Meillä on otettu käyttöön hengitystekniikka 🙂 Kun mä sanon kolmevuotiaalleni, että rauhoitu, niin hän sanoo, että itku ei vaan meinaa loppua. Nyt hän itse sanoo aina, että otetaan se hengitysjuttu tähän. Eli hengitetään rauhallisesti nenän kautta sisään ja puhelletaan hitaasti suun kautta ulos. Muutamia kertoja. Näin alkaa itku pikku hiljaa rauhoittumaan. Onne vaan semmoisia, pikku raivottaria.

  2. Pirjo

    ja siis yhdessä hengitetään. Kyykistyn lapsen tasolle.

  3. kiitos

    Vaikka Me Naisten juttu on jo ”vanha juttu”, niin haluan kiittää siitä nyt, kun löysin blogisi. Minulla ei ole sijaislapsia, mutta mieheni lapset asuvat puoliksi meillä, puoliksi äidillään. Olen kipuillut todella paljon sen asian kanssa, etten rakasta näitä lapsia, en edes erityisesti pidä heistä. Haluan kuitenkin heille vain hyvää. Haluaisin päästä eroon siitä tunteesta, että minun pitäisi rakastaa ja uskoa, että riittää, kun olen ystävällinen aikuinen.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *