Olgan kotona
Olgan kotona

Auttaako liikunta keski-iän kriisiin?

Mitä lapset edellä…

Muistan kirjoittaneeni 20-vuotiaana jossain avoimen yliopiston kirjoittajakoulutuksessa novellin siitä, kun olen joskus vanha. Kuinka köpöttelen ympäriinsä ja olen ihana mummo. Nyt kun olen 40-vuotias, tuollainen mielikuva ei pelota, mutta ärsyttää minua. Niin väistämätöntä kun se onkin, (ja toivottavasti onkin niin että elän pitkään, kun eihän sekään ole varmaa), en halua vanheta, en halua hapertua, heikentyä. Kun tässä iässä esimerkiksi putoaa hevosen selästä, sitä tulee tosi tietoiseksi vartalostaan ja siitä, ettei ole enää nuori neiti vaan aikuinen ja asia alkaa vaivata. Voinko tehdä jotain tai voin tietenkin, mutta miten? Mistä olisi eniten hyötyä ja mikä olisi vartaloa vahvistavaa mutta silti jotenkin armollista, ehkä ihanaakin?

Tänä kesänä lapsillani, etenkin Helgalla on ollut kova akrobatiabuumi päällä. Loputtomat trampoliinilla käydyt volttitreenit eivät minua houkuta, mutta kärrynpyörät ja siltakaadon kroppaan palauttaminen on tuntunut minulle sopivan haastavalta. Minulla on myös tämän perheen venyttelytreenien vetovastuu, joten olemme jooganneet pihanurmella kun mikäkin leirikoulu. Olen myös yhtäkkiä ilmoittautunut Tuukan mukaan juoksulenkeille ja hankkinut salikortin. Toki ratsastus tuo hyvän liikunnallisen pohjan, mutta tässä pitkässä, loppuelämän kestävässä taistelussa aikaa vastaan sekään ei ihan taida riittää. Tai ainakin voi sanoa niin, että jos on muutakin, myös ratsastusharrastus hyötyy siitä.

Kävin personal trainerin kanssa tulevan saliohjelmani läpi ja huomattuamme että ojentajalihakseni ovat muihin lihaksiini verraten aika heikot, tämä salskea parikymppinen lihaskimppu kannusti minua treenaamiseen sanomalla, että siinä vaiheessa kun ikää tulee lisää eikä enää jaksa kunnolla nousta tuolista ylös, tulee hyvät ojentajalihakset tarpeeseen. Teki mieli kysyä onko tilanne niin paha? Poika ilmeeni nähtyään kiirehti selittelemään, että toki tämä asia ei ole minun kohdallani millään tavalla ajankohtainen. Mutta kuinka oikeassa hän olikaan, tämähän oli juuri se syy miksi olen siellä, hyvissä ajoin. Joku tässä iässä, lasten kasvamisessa, ensimmäisissä harmaissa hiuksissa ja asuntolainassa on, että tajuaa ajan rajallisuuden. Tajuaa sen, että lähtölaskenta on jollain tapaa jo alkanut ja tulee hirveä halu saada elämästä kaikki mahdollinen irti.

…sitä äidit perässä.

Kommentit (5)

  1. Marikki

    Samanlaisia kipuiluja täälläkin tuon kropan ikääntymisen suhteen. Mieli kun tuntuu olevan ikuisesti nuori 🙂
    Neljänkympin korvilla vielä innostuin poikieni kanssa hiihtäessä (ja joskus juostessa) näyttämään, että kyllä äitikin osaa ja pärjää. Pikkuisen liikaa tuli näyttämistä ja selkä tuli siitä repimisestä tosi kipeäksi ja päätin silloin, että parempi antaa lasten olla jo parempia (ainakin niissä lajeissa). Varoivaisuutta on selvästi tullut, mutta uuden oppimista ja kokeilua kyllä monissa rauhallisemmissa ja turvallisemmissa lajeissa olen kyllä edelleenkin tehnyt. Ja kaikille suosittelen!

    • olga temonen

      Joo, minä taidan olla siinä innostumisvaiheessa…

  2. Sari

    Kirjoittamisestakin voi tulla paineita jos ihmissuhteet ei toimi ja ympäristö on levoton. Neuloessa ja hyvää ohjelmaa
    katsellessa mieli lepää ja saa uusia ideoita. Rytmikäs musiikki rentouttaa vielä paremmin.

    • olga temonen

      Toki, ja välillä tuleekin, ainakin minulla. Mutta toisaalta se myös auttaa jäsentämään ajatuksia ja sitä kautta rentoutumaan. Minä taas olen niin tottumaton neuloja että siitä on rentous kaukana! 😀

  3. luonnonvalo

    Ihmettelen aina, miten samalla tavalla pohdit ja koet asioita kuin minä. Koen yhtäläisyyttä monien kirjoitustesi kanssa, en ainoastaan tämän. Elämme niin samanlaista elämänvaihetta ja mekin asumme maalla isossa puutalossa. Kaikkea hyvää teille ja värikästä syksyä!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *