Auttaako liikunta keski-iän kriisiin?

Muistan kirjoittaneeni 20-vuotiaana jossain avoimen yliopiston kirjoittajakoulutuksessa novellin siitä, kun olen joskus vanha. Kuinka köpöttelen ympäriinsä ja olen ihana mummo. Nyt kun olen 40-vuotias, tuollainen mielikuva ei pelota, mutta ärsyttää minua. Niin väistämätöntä kun se onkin, (ja toivottavasti onkin niin että elän pitkään, kun eihän sekään ole varmaa), en halua vanheta, en halua hapertua, heikentyä. Kun tässä iässä esimerkiksi putoaa hevosen selästä, sitä tulee tosi tietoiseksi vartalostaan ja siitä, ettei ole enää nuori neiti vaan aikuinen ja asia alkaa vaivata. Voinko tehdä jotain tai voin tietenkin, mutta miten? Mistä olisi eniten hyötyä ja mikä olisi vartaloa vahvistavaa mutta silti jotenkin armollista, ehkä ihanaakin?

Tänä kesänä lapsillani, etenkin Helgalla on ollut kova akrobatiabuumi päällä. Loputtomat trampoliinilla käydyt volttitreenit eivät minua houkuta, mutta kärrynpyörät ja siltakaadon kroppaan palauttaminen on tuntunut minulle sopivan haastavalta. Minulla on myös tämän perheen venyttelytreenien vetovastuu, joten olemme jooganneet pihanurmella kun mikäkin leirikoulu. Olen myös yhtäkkiä ilmoittautunut Tuukan mukaan juoksulenkeille ja hankkinut salikortin. Toki ratsastus tuo hyvän liikunnallisen pohjan, mutta tässä pitkässä, loppuelämän kestävässä taistelussa aikaa vastaan sekään ei ihan taida riittää. Tai ainakin voi sanoa niin, että jos on muutakin, myös ratsastusharrastus hyötyy siitä.

Kävin personal trainerin kanssa tulevan saliohjelmani läpi ja huomattuamme että ojentajalihakseni ovat muihin lihaksiini verraten aika heikot, tämä salskea parikymppinen lihaskimppu kannusti minua treenaamiseen sanomalla, että siinä vaiheessa kun ikää tulee lisää eikä enää jaksa kunnolla nousta tuolista ylös, tulee hyvät ojentajalihakset tarpeeseen. Teki mieli kysyä onko tilanne niin paha? Poika ilmeeni nähtyään kiirehti selittelemään, että toki tämä asia ei ole minun kohdallani millään tavalla ajankohtainen. Mutta kuinka oikeassa hän olikaan, tämähän oli juuri se syy miksi olen siellä, hyvissä ajoin. Joku tässä iässä, lasten kasvamisessa, ensimmäisissä harmaissa hiuksissa ja asuntolainassa on, että tajuaa ajan rajallisuuden. Tajuaa sen, että lähtölaskenta on jollain tapaa jo alkanut ja tulee hirveä halu saada elämästä kaikki mahdollinen irti.