Äitin Boody ja muita heppajuttuja

Muutama lukija on kysellyt mitä kuuluu äitienpäivälahjahevoselleni. Woodylle, eli Hilman mukaan ”Äitin Boodylle” kuuluu hyvää, olen hevosestani edelleen ikionnellinen! Olemme käyneet sekä koulu- että estevalmennuksissa, hyppääminen on selvästi sen mielestä hauskempaa (kuten minustakin!), mutta molempiin heppa taipuu hämmästyttävän hyvin 5-vuotiaaksi. Vaikka hevonen tuntuu käsittämättömän hyvältä, olen päättänyt edetä sen kanssa maltilla. Korkeintaan muutaman pikkuluokka-kisat syksyllä, talvella treeniä ja ensi kesällä vasta varsinaisesti kisakentille.

Isommat erot Elhoon verrattuna

Woodyssä ovat tietenkin liikkeet ja hyppykyky, mutta myös se, että sitä pitää/saa pyytää eteenpäin, Elhon kanssa kun ratsastus on enemmän sitä että se menee ja minä jarruttelen.


Hyppäsin Elhon kanssa muuten ensimmäisen 90cm luokkani kisoissa ja saatiin puhdas rata ja II sija. Pieni suomenhevoseni pomppi kuin jänis ja olen siitä hirvittävän ylpeä. Seuraavat kisat Elhon kanssa ovat 14.7. Nastolassa…

 

Olen tänään lähdössä Parelli-kurssille Sweitsiin. Olen lukenut tuosta luonnollisen hevostaidon suuntauksesta muutamaan kertaan ulkomaisista hevoslehdistä ja jotenkin mitä enemmän siitä luen, sitä enemmän se minua kiinnostaa. Niinpä päätin repäistä ja matkustaa opiskelemaan siitä lisää. Vähän jännittää lähteä yksin seikkailemaan ja autoilemaan vieraaseen maahan ja valtavaan IENA:n hevoskeskukseen, mutta uskon että tulen vahvempana ja viisaampana takaisin. Hyvää juhannusta kaikille!

Kommentit (2)
  1. Ihanaa kun sulla on mies joka tukee harrastustasi! Harvinaisuus 😉 Hienoa että olet löytänyt tuon luonnollisen hevostaidon! Itse aloitin tähän maailmaan tutustumisen v. 1999 lukemalla Monty Robertsin elämänkerran Mies joka puhuu hevosten kanssa ja siitä lähtien etsinyt tietoa vaikka mistä sekä käynyt kursseilla. Oman hevosen kanssa on sitten tehty pyöröaitausharjoituksia ja Join up-harjoituksia, ne nimittäin toimii! Katsomisen arvoisia videoita asiaan liittyen.. Monty kouluttaa villin mustangin käyttämällä hevosten omaa elekieltä: http://www.youtube.com/watch?v=4BB4XCdQCts osa 1.

  2. Itseasiassa laitoin vahingossa väärän videon, tässä se mikä piti laittaa:
    http://www.youtube.com/watch?v=uhWI73fH54U&feature=related

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *