10 askelta jouluun: 7. Kranssit

Olen aina haaveillut että ehtisin tehdä tänne jonkinlaisen joulukalenterin. 24 on liian monta luukkua tai asiaa kirjoittaa kaiken kiireen keskellä, mutta 10 viimeistä yötä jouluun, siihen uskon pystyväni! Ajattelin että listaan ja valokuvaan tänne 10 tärkeintä asiaa, mitkä tekevät minulle ja meidän perheellemme joulun. 

Minulla on jokseenkin pakkomielteinen suhde havukransseihin. Ei niin että olisin niiden tekemisessä mitenkään erityisen taitava, vaan minä vain yksinkertaisesti tykkään niistä kamalan paljon ja ne kuuluvat ehdottomasti jouluun. Niiden tuoksu tuo lähestyvän joulun tunnelmaa taloon jo ennen kun the Kuusi tuodaan sisälle.

Julkrans, julkranssen, joulukranssi, havukranssi, Christmasdecor, christmas decorations

Yleensä teen kransseja juuri näin muutamia päiviä ennen jouluaattoa, koska teen sellaisen samalla aina myös lähinaapurillemme Mirjalle joululahjaksi. Kranssipohjan teen sanomalehdestä ja maalarinteipistä ja kiinnitän havut siihen villalangalla tai rautalangalla. Meidän pihassamme kasvaa tuollaista pehmeämpää jalokuusilajiketta, mistä useinmiten teen kranssit, koska on ihanaa etteivät havut pistele käsiä. Koristelen kranssit lopuksi joko itse tai annan lasten tehdä sen. Se on kuitenkin selvää, että jotain ihan pientä kiiltävää ja kornia pitää aina olla mukana.

tee-itse joulukoristeet joululahjaideat jouluaskartelu
Kommentit (2)
  1. Kukas se sieltä kurkistaa? Niin ihana utelias❤

  2. olga temonen
    23.12.2019, 22:28

    🙂 Tippa on ihan paras!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *