Melkein kaikki syövät kinkkua ja muita satunnaisia faktoja joulusta

Tiesitkö, että Lidlin tekemän tutkimuksen mukaan 82 prosenttia suomalaisista syö jouluna kinkkua. Ihan valtava määrä! Vuonna 2006 kinkkua tosin syötiin yli 90 prosentissa suomalaisista kodeista.

Tein saman kyselyn myös Mrs. Christmasin instassa, ja te ette ole ihan yhtä innokkaita possunsyöjiä: 79 prosenttia sanoo kinkulle kyllä.

 

 

Lidlin tutkimuksessa lanttu- ja porkkanalaatikko olivat tasaväkisiä. Molempia löytyy 77 prosentista suomalaisia joulupöytiä. Minä panin instaajat valitsemaan: porkkanalaatikko voitti lantun niukalla enemmistöllä. Oi voi, minä olisin kyllä äänestänyt lantun puolesta!

 

Joulupöydän juomat ovat yllättävän arkisia: olutta, maitoa ja vettä. Suosituin joulujuoma on glögi, sitä juo 63 prosenttia suomalaisista. Mrs. Christmasin instaajien perusteella suositumpaa on punainen glögi, sen valitsee 59 prosenttia vastaajista.

 

Yleisesti voidaan sanoa, että kala- ja kasvisruokien suosio on nousussa.

 

Mitä sinun joulupöytääsi kuuluu, ja onko viime vuosina tapahtunut muutoksia? Kommentoi, arvon vastaajien kesken pienen palkinnon.

ruoka joulukinkku jouluruoka joululaatikot
Kommentit (5)
  1. Onneli Winter/ onnelin elämää
    9.11.2018, 18:06

    Ehdottomasti graavilohi ja mäti kuuluu joulupöytään… mutta lapset kun ovat kasvaneet niin moni perinneruoka on jäänyt pois ihan vain siksi että kukaan ei niitä syö ja minä kun en tykkää heittää ruokaa roskiin. Lasten must have jouluna… äipän muusi ja lihapullat. Joulussa kuitenkin tärkeintä on yhdessä olo ei se että napa paukkuu 😉

  2. Seija Puusaari
    10.11.2018, 07:14

    Meillä joulupöytään kuuluu pieni kinkku, porkkana- ja lanttulaatikko, salaateista walldorfin salattinon minun lempparini. Kala-allergisena kalaruuat ovat pois.
    Myös vehnä, ohra ja ruis ovat pois joten muutosta on tässä neljän vuoden kuluessa tullut pipari ja joulukakku ja – torttu resepteihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *