Mausteiset piparkakut (ja yksi salainen ainesosa)

 

Lisää strösseleitä, sanoi Mrs. Christmas kun piparkakkuja koristeli.

Joulun tullen kadotan kaiken kohtuuden, ainakin mitä tulee kimalteiden ja koristeiden määrään. Ja varsinkin, kun kyseessä on piparkakkujen koristelu – mitä enemmän, sen parempi. Rakastan sokeritöhnään peitettyjä piparkakkuja! Parhaista parhaita syntyy hattivattimuotilla, kun koko piparin päälle liimaa jonoon ranskanpastilleja.

Teen piparkakkutaikinan yleensä itse. Toisin kuin moni kuvittelee, se ei ole erityisen työlästä eikä vaikeaa. Kannattaa kokeilla! Rakastan tuoksua, joka täyttää koko asunnon leipomispäivänä: neilikkaa, inkivääriä ja kardemummaa, siirappia, kanelia ja ripaus pomeranssinkuorta. Minun piparkakuissani saa olla reilusti makua.

Kun taikina on tehty, laitan sen vuorokaudeksi jääkaappiin lepäämään. Sitten käymme vuoron perään lasten kanssa napsimassa siitä maistiaisia. Onneksi taikina on iso, ja sitä riittää syötäväksi, leivottavaksi ja pakasteeseenkin.

Tänä vuonna keksin lisätä reseptiini pari ruokalusikallista maapähkinätahnaa. Voi veljet, siitä tuli parasta piparkakkutaikinaa I K I N Ä. Testasin taikinaan myös pehmeitä toffeepaloja (toimii), turkinpippurirouhetta (erikoinen, mutta kannattaa kokeilla) sekä mariannerouhetta (oikein kiva). Rohkeasti siis vaan tuunaamaan! Taikinan perusohje tulee tässä:

Mausteiset piparkakut

  • 1 1/2 dl tummaa siirappia
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl fariinisokeria
  • 3 tl kanelia
  • 2 tl kardemummaa
  • 2 tl raastettua inkivääriä
  • 2 tl neilikkaa
  • 1 tl pomeranssinkuorta
  • 1/2 tl suolaa
  • 200 g voita
  • n. 6 dl dl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl ruokasoodaa
  1. Sekoita siirappi, sokerit ja mausteet kattilassa. Kiehauta.
  2. Ota kattila pois liedeltä. Lisää sooda ja anna kuohua pari minuuttia.
  3. Lisää pehmeä voi palasina ja jäähdytä.
  4. Lisää muna ja jauhot.
  5. Anna levätä yön yli jääkaapissa.
  6. Paista piparkakut 200 asteessa noin 5 minuuttia.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *