Aivan mahtava joululahja

Huokaisen syvään helpotuksesta, kun perhe on viimein saatu autoon ja matkalle Helsingistä mummolaan. Lähteminen on aina samanlainen hässäkkä, kun pitää muistaa tyhjentää jääkaappi, viedä roskikset, huolehtia akvaariosta, pakata auto ja sata muuta muistettavaa asiaa. Tuliko koiranruoka mukaan? Entä lääkkeet? Vaihtohanskat? Vaipat? Entä joululahjat? Kiharrin ja hammasharja? Jotakin unohtuu aina, mutta ainakin auton kapasiteetti on taas tehokkaasti käytössä, vai mitä?

Nelostiellä oli jo tänään torstaina kovasti liikennettä. Malttia ja turvallista matkaa teille, jotka olette liikenteessä huomenna. Lapseni ovat onneksi tottuneita automatkaajia, joten heidän hermonsa kestivät taas käsittämättömän hyvin seitsemän tunnin istumisen. Nyt luovutan heidät isovanhempien hoivaan ja oikaisen itseni sohvalle kirjan kanssa. Joulu saa tulla, olen valmis. Tai no, pukki puuttuu edelleen, mutta enää en jaksa stressata edes siitä.

Koska emme vietä joulua yhdessä, sain siskoltani joululahjan ennakkoon. Sisko ehti hehkuttaa lahjaansa monta viikkoa etukäteen, enkä ihmettele! Sain häneltä oman jäätelöbaarin (lisää vain jäätelö!). Kauniisti päällystetyssä kenkälaatikossa on kaikki, mitä hyvään jäätelöannokseen tarvitaan: kuppeja ja vohveleita, vaahtokarkkeja, kolmenlaisia strösseleitä ja eri makuisia kastikkeita, hedelmiä, marianne- ja turkinpippurirouhetta… Aivan täydellinen lahja.

Kaksi yötä jouluun <3

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *