Hyvien ihmisten maa

 

Apu-lehti on jakanut tänä vuonna kannustuspalkintoja arjen sankareille, jotka tavalla tai toisella ovat auttaneet lähimmäisiään tai tehneet työtä yhteisen hyvän eteen. Kampanjan tunnus on ”Suomi on hyvien ihmisen maa.”

Erityisesti tänään, jouluaaton aattona, kun perinnekin kehoittaa meitä hyvään tahtoon, haluan olla samaa mieltä. Haluan keskittyä asioihin, jotka meitä yhdistävät – ja siihen, mihin yhdessä pystymme.

Kuluneella viikolla olen liikuttunut monta kertaa. Vähävaraisille suomalaislapsille lahjoja keräävä Operaatio Joulupuu tiedotti, että viime vuoden lahjamäärä, 54 000, on ylittymässä reilusti. Esimerkiksi Kuopiossa kerättyjen pakettien määrä tuplaantui vuodessa. Myös Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n lahjakeräys teki historiansa suurimman tuloksen: 20 paikkakunnalla saatiin kasaan yli 20 000 lahjaa. Samoja hyviä uutisia ovat kertoneet esimerkiksi Hyvä joulumieli- ja Autetaan kun voidaan -keräyksen järjestäjät.

Ja sitten ovat ne kaikki sadat ja tuhannet kanssakulkijat, jotka jakavat joulumieltä ympärilleen: Vievät kukkia vanhainkotiin, paistavat ylimääräisen lanttulaatikon naapurilleen ja kutovat sukat yksinäiselle. Koristelevat pihansa naapuruston iloksi, halaavat ja lohduttavat. Päivystävät liikenteessä auttamassa, jakavat joulukortteja kadulla tai, kuten eilen ilahtuneena todistin, seisovat maantien varressa Joulupukiksi pukeutuneena ja vilkuttavat ohi kulkeville autoille. Yksi vie joulun vastaanottokeskukseen, toinen suomalaiselle lapsiperheelle. Molemmat ovat arvokkaita ja tärkeitä.

Toisista välittäminen kannattaa. Se nimittäin lisää – tutkitusti! – omaa onnellisuuttamme. Anna aikaa, rahaa, turvaa, kosketus tai lempeä ajatus. Etsi erojen sijaan se, mikä meitä yhdistää. Sillä, kuten Tommy Tabermann sanoi, mitä muuta meillä on kuin toisemme.

Kaunista joulua <3

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *